JPS:n Bandyliigajoukkue alkaa hahmottumaan

JPS:n tämän hetkiset sopimuspelaajat

Jipsi on treenannut huhtikuusta lähtien ja hallijäille päästiin elokuun alusta. Harjoitusringissä on ollut myös viimekauden P21 SM-kultajoukkueen pelaajia, joille osalle on tehty jo "liigasopimus". Fysiikkavalmentaja Jari Linjalan harjoituksista ja henkilökohtaisista ohjelmista ovat pelaajat päässeet nauttimaan täysin siemauksin. Harjoitusringistä on tällä hetkellä kuusi kaveria suorittamassa asevelvollisuuttaan, joten syksy on heillä kiireistä aikaa. Jääharjoittelu on alkanut myös mukavissa merkeissä, valmentajien Mika Hyppösen ja Janne Sairasen johdolla. Syksyn leirejä ja tulevaa Suomen Cupin turnausta odotellaan jo vesi kielellä.

 Muutamien viime kauden pelaajien kanssa palaset eivät ole vielä kohdallaan, mutta toiveissa on, että heidätkin kentällä nähtäisiin. Lisäksi vielä 3-4 junnupelaajaa nostetaan liiga-kategoriaan riippuen lopullisesta joukkueesta.

Tämän hetkiset sopimuspelaajat:

Maalivahdit: Samuel Gerovoi, Iikka Lempinen, Karri Leisimo

Kenttäpelaajat: Jarno Eronen, Jaakko Hyvönen (Narukerä), Nikke Tuhkanen, Aleksi Niemi, Tatu Ässämäki, Ilari Nikula, Jasu Koljonen (P21), Tuomas Rintala, Riku Hämäläinen, Lasse Tammilehto, Sampsa Purhonen, Saku Hämäläinen (Akilles)


Näytä lisää uutisia