Narukerä nurin selvin lukemin

Vahva ensimmäinen puoliaika takasi voiton. Katso myös Kari Korhosen kuvia!

JPS pelasi vuoden ensimmäisen kotiottelun lauantaina, kun vastaan Viitaniemeen saapui porilainen Narukerä. Avausjakson komeat maalit takasivat isännille voiton, kun porilaiset kaatuivat lopulta maalein 8-1.

Ottelu päästiin pelaamaan loistavassa bandykelissä, kun pakkasta oli muutama aste eikä lunta satanut. Puhtaalla ja nopealla jäällä pelaaminen on kauden mittaan sopinut hyvin luistelevalle Jipsille hyvin, ja peli olikin vauhdikasta alusta alkaen.

Ottelun avausmaali oli kaunista katseltavaa. Mikko Rytkösen hienon avaussyötön jälkeen pallo liikkui komeasti pelaajalta toiselle, ja lopulta Jarno Eronen pääsi tökkäämään pelivälineen tyhjään verkkoon.

Toinenkin maali kelpaisi moneen maalikoosteeseen. Ilari Nikula heitti pallon ilmassa maalille, ja Niko Herranen pamautti sen suoraan ilmasta yläkulmaan.

Atte Hänninen iski isäntien kolmannen kulmasta, ja myös neljäs syntyi kulmatilanteesta Riku Hämäläisen toimesta. Viides oli Nikke Tuhkasen käsialaa hienolla kaukolaukauksella. Puoliaikalukemat siis 5-0.

Toisella jaksolla Jipsin punakone ei aivan ensimmäisen jakson tyyliin pyörinyt.  Tähän vaikutti myös muutamat kotijoukkueen jäähyt. Narukerän Esa Oksanen teki joukkueensa päivän ainoaksi jääneen maalin, mutta muuten esteenä oli muutaman hyvän pelastuksen tehnyt JPS-vahti Iikka Lempinen.

Pian Jipsille tuomittiin rankkari, jota asettui ampumaan Aleksi Niemi. Juuri 17 vuotta täyttänyttä joukkueen nuorinta ei jännittänyt, vaan tämä täräytti pallon voimalla veskarin käsien välistä sisään ja pallo poimittiin talteen ensimmäisen Bandyliigamaalin kunniaksi!

Loppuminuuteilla Anssi Hänninen kaunisteli lukemia kahdella maalilla. Niemi pääsi kokeilemaan toistakin rankkaria, mutta veto meni yli maalin. Loppuvihellyksen soidessa taululla seisoi lukemat 8-1 Jipsin hyväksi. Narukerämaalin kehikot pelastivat vierasjoukkueen pari-kolme kertaa toisella jaksolla.

Isäntien parhaana palkittiin tänään uudella paikalla sivutukena pelannut Nikke TuhkanenKerältä palkinnon sai Esa Oksanen.

Kari Korhosen kuvia;

Voitolla JPS vahvisteli asemiaan sarjakakkosena. Pelit jatlkuvat jo keskiviikkona, kun samat joukkueet kohtaavat revanssin merkeissä Porissa. Ottelu alkaa kello 19. Muutaman vieraspelin jälkeen kotona pelataan taas 26.1. Kamppareita vastaan.


Näytä lisää uutisia