JPS kaatoi Akilleksen, voittoputki jatkuu!

Sunnuntain kosteassa kelissä JPS kaatoi Akilleksen 6-3 ja näin voittoputki sai jatkoa.

JPS:n ottelut kotijäällä Viitaniemessä jatkuivat sunnuntaina, kun vastaan luisteli yksi sarjan ennakkosuosikeista, Porvoon Akilles. Isäntäjoukkue haastoi viime kaudella jälleen kerran hopealle jääneen vierasjoukkueen hyvin, ja jätti pisteet Jyväskylään komealla voitolla lukemin 6-3.

Ottelun ratkaisutekijä oli JPS:n vahva ensimmäinen puoliaika. Alkutahdit löi Sampsa Purhonen, joka laittoi Mikko Rytkösen maalille hienosti toimittaman pallon komeasti sisään.

Seuraavaksi pallon laittoi verkkoon hyvällä jalalla läpi ottelun pelannut Lasse Tammilehto. Maaliin teki esityön väkevästi hyökkäyksessä läpi ottelun esiintynyt Jarno Eronen, joka pääsi seuraavaksi itse lyömään Jipsin kolmannen osuman.

Vielä ennen taukoa Nico Nevalainen oli porvoolaisten puolustukselle pitelemätön, ja oivaan maaliviereeseen syksyn aikana päässyt pelimies löi puoliaikalukemiksi 4-0.

Toista jaksoa ei ehditty pelata kuin parikymmentä sekuntia, kun Akilles iski kavennuksen. Hetken kuluttua Tuomas Rintala vei kuitenkin isännät taas neljän maalin johtoon.

Vanhalle kotikentälle palannut Saku Hämäläinen toi Akilleksen kolmen maalin päähän. Tämän JPS kuittasi nopeasti, kun Nevalainen löi rankkarin varmasti sisään.

Toinen jakso oli huomattavasti ensimmäistä sekavampi. Jipsin peliä sotkivat jäähyt, ja tuomaritoiminta herätti ajoittain kummastusta puolin ja toisin. Akilles sai hyvän mahdollisuuden kiriin päästessään kahden miehen ylivoimalle, mutta maaleja ei syntynyt.

JPS puolusti johtoa vahvasti loppuun saakka, ja ainostaan aivan loppuhetkillä Ville-Veikko Angeria toi porvoolaisille laihaa lohtua kavennusmaalilla.

Loppulukemat kirjattiin siis Jipsin hyväksi 6-3. Tällä komealla voitolla JPS jatkoi voittoputkensa nyt neljään otteluun, eikä tappioita ole tilille liigaotteluissa vielä kertynyt.

Tästä on siis hyvä siirtyä lyhyen maajoukkuetauon viettoon. Pelit jatkuvat kotijäällä jälleen 15.12. kun vieraaksi Viitaniemeen saapuu WP-35 Varkaudesta. Tervetuloa jälleen paikalle!

Ja onnea P21-maajoukkueen mukana MM-kisoihin matkustaville Lasse Tammilehdolle, Riku Hämäläiselle ja Tatu Ässämäelle!


Näytä lisää uutisia