Murskalukemat kotiavauksessa!

JPS takoi Bandyliigan kotiavauksessa taululle murskavoiton.

JPS avasi Bandyliigan osalta ottelut Viitaniemen kotijäällä lauantaina, kun vastassa oli perinteikäs Oulun Luistinseura. Punapaidat antoivat heti kättelyssä kotiyleisölle makeaa mahan täydeltä takoen peräti yhdeksän maalia, ja loppulukemat olivat murskaavat 9-1.

Ottelun alkutahdit löi heti toisella peliminuutilla Niko Herranen iskemällä komean kulmamaalin. OLS tuli kuitenkin pian tasoihin rangaistuslyönnistä.

Tämän jälkeen JPS ei vieraita enää päästänytkään mukaan peliin. Ensin osui Atte Hänninen kulmasta ja seuraavaksi pallon laittoi verkkoon Mikko Rytkönen. Isäntien neljännen teki Tuomas Rintala, ja puoliajalle mentiin tilanteessa 4-1.

Toisen puoliajan alussa OLS pääsi kahden miehen ylivoimalle, mutta vaarallisia maalipaikkoja ei suuremmin syntynyt. Jakson parhaat paikat vierasjoukkueesta oli Veeti Lempisellä, mutta tällä kertaa isoveli Iikka Lempinen vei Jipsin tolppien välissä pidemmän korren.

JPS alkoi latoa murskalukemia taululle, kun peliä oli takana noin tunti. Ensin osuivat Anssi Hänninen ja Lasse Tammilehto, ja Rintalakin teki päivän toisen maalinsa. Nikke Tuhkanen teki Jipsin kahdeksannen, ja loppulukemat 9-1 viimeisteli Rytkönen joka karkasi läpiajoon Lempisen esiteltyä hurjaa kättään komealla avausheitolla.

Voiton myötä täydet kaksi pistettä jäivät Jyväskylään, ja JPS jatkaa liigassa ilman tappioita. Ottelut kotijäällä jatkuvat heti huomenna sunnuntaina, kun vastassa on LRK Torniosta. Peli käynnistyy kello 13, tervetuloa kannustamaan JPS jatkamaan voittoputkeaan!


Näytä lisää uutisia