Suomen Cupin alkuturnaus viikonloppuna

JPS matkustaa viikonloppuna Ouluun puolustavana Cup-voittajana.

JPS käynnistää viikonloppuna kilpakauden myös kotimaan kentillä, kun se matkustaa Ouluun puolustamaan viime kautista Suomen Cupin voittoaan. Viime tammikuun finaalissa Jipsi kaatoi Veiterän vieraskentällä tai toi pokaalin mukanaan Jyväskylään.

Edessä on siis Cupin alkuturnaus, jossa mukana ovat kaikki Bandyliigajoukkueet. Joukkueet ovat jaettuna kahteen viiden joukkueen lohkoon, ja lohkojen voittajat kohtaavat myöhemmin pelattavassa Suomen Cupin loppuottelussa.

Jipsin lohkossa finaalipaikasta taistelevat myös OLS, HIFK, Akilles ja Narukerä. Kaikki kohtaavat toisensa kerran, eli yhteensä pelejä yhdelle joukkueelle kertyy neljä. Otteluiden peliaika on 2 x 30 minuuttia.

Jipsillä on alla hyvää ison jään tuntumaa, kun toissa viikon harjoitusturnaus Rättvikissä sujui onnistuneesti finaalitappiosta huolimatta. Lohkosta myös Akilles on käynyt isolla jäällä Ruotsin halleissa.

Jyväskyläläiset pääsevät viikonloppuun hyvällä kokoonpanolla, vaikka muutama mies länsinaapuriin matkanneesta ryhmästä onkin vaihtunut. Ouluun on luvassa hieman vaihtelevaa säätä, mutta toivotaan että jää pysyy hyvänä.

Viikonlopun kokoonpano: 

Maalivahdit: 1 Samuel Gerovoi, 62 Iikka Lempinen

Kenttäpelaajat: 3 Jarno Eronen, 7 Mikko Rytkönen, 8 Atte Hänninen, 15 Tatu Ässämäki, 17 Nikke Tuhkanen, 18 Niko Herranen, 22 Miika Putkonen, 25 Ilari Nikula, 27 Tuomas Rintala, 34 Riku Hämäläinen, 55 Lasse Tammilehto, 65 Ilari Hepola, 71 Sampsa Purhonen, 87 Anssi Hänninen, 95 Nico Nevalainen

Otteluohjelma:

Perjantai 17:30 JPS-OLS

Lauantai 14:00 JPS-Akilles

Sunnuntai 9:40 Narukerä-JPS

Sunnuntai 13:00 HIFK-JPS

Tunnelmia ja tuloksia voit tuttuun tapaan seurata koko viikonlopun ajan Jipsin nettisivuilta ja medioista sekä liiton tulospalvelusta!


Näytä lisää uutisia