Porvoossa tarjolla toinen kiinnitys finaalipaikkaan

JPS:n ja Akilleksen tiukka taisto finaalipaikasta jatkuu keskiviikkona Porvoossa.

Bandyliigan välierät jatkuvat keskiviikkona, kun ohjelmassa on ottelusarjan kolmas kohtaaminen. Tällä kertaa on Jipsin vuoro matkustaa Porvooseen.

Edellisen kerran Porvoossa pelattiin niin ikään viikko sitten keskiviikkona sarjan avausottelun merkeissä. Tuolloin pelisää oli melko hirveä, kun taivaalta satoi sakeasti lunta. Jipsin hyvästä taistelusta ja loppukiristä huolimatta Akilles voitti viime hetken maalilla 4-3.

Lauantaina jatketiin Jyväskylässä, ja tällä kertaa pelisää oli täydellinen. Yleisölle tarjoiltiin jälleen jännittävää playoff-bandyä, jossa varsinainen peliaika päättyi tilanteeseen 4-4 ja ratkaisu piti hakea aina rangaistuslyönneistä asti. JPS selviytyi lopulta voittajaksi ja tasoitti voitot lukemiin 1-1.

Nyt pelataan siis taas Porvoossa. Säätiedote lupailee muutamaa lämpöastetta ja jonkinlaista sadetta, joten sillä voi olla taas oma vaikutuksensa peliin. JPS lähtee matkaan ilman suurempia muutoksia kokoonpanossaan.

Matkaan starttaa myös fanibussi, jonka kyytiin voi edellene ilmoittautua, ohjeet löytyy aiemmasta uutisesta nettisivuilta! Kotiin jäävät voivat seurailla tunnelmia reissusta tutusti Jipsin nettisivuilta ja somekanavilta.

Oli tulos Porvoossa mikä tahansa, jatkuu sarja kotona Viitaniemessä perjantaina klo 19. Kotipelistä lisää infoa tulossa myöhemmin!


Näytä lisää uutisia