Rankkaritrilleri päättyi Jipsin voittoon!

JPS tasoitti välieräsarjan kaatamalla Akilleksen hurjan trillerin jälkeen rangaistuslyönneillä. Katso myös kuvat!!

Jipsin ja Akilleksen välieräsarjan toinen ottelu tarjoili jälleen jännitystä koko rahan edestä. Maaleja tehtiin tasatahtiin, ja lopulta varsinainen peliaika päättyi 4-4. Jatkoaika oli maaliton, ja lopulta ottelu päättyi JPS:n voittoon rangaistuslyöntien jälkeen.

Ottelu päästiin pelaamaan melko täydellisessä aurinkoisessa talvisäässä, vain kova tuuli toi oman mausteensa otteluun. Myötätuuleen ottelun aloittanut Akilles oli alussa vahva, ja Matti Vainio vei porvoolaiset johtoon viiden minuutin pelin jälkeen.

Vieraat olivat niskan päällä ensimmäisen vartin, kunnes JPS nousi peliin mukaan. Kulman jälkitilanteesta Tatu Ässämäki sivalsi pallon komeasti yläkulmaan. Vain muutaman minuutin kuluttua tuuleteltiin jo johtomaalia. Tällä kertaa kulman jälkitilanteen kävi laittamassa sisään Atte Hänninen.

Avauspuolikkaan loppu oli tasaista vääntöä. Maalinteossa onnistui kuitenkin vain Akilles. Jipsi purki puolustusalueelta pallon hieman huolimattomasti, ja pallon saanut Sami Laakkonen tasoitti ottelun. Taukolukemat olivat 2-2.

JPS pääsi pelaamaan puoliaikojen vaihteessa kahden miehen ylivoimaa, mutta tulosta ei maalien muodossa syntynyt. Noin tunnin kohdalla Jipsi kuitenki järjesteli hyvän hyökkäyksen, jonka päätteeksi vei Saku Hämäläinen isännät taas johtoon.

Ei mennyt pitkään kun kokenut Laakkonen oli taas pahanteossa ja peli oli jälleen tasan. Hetken kuluttua Akilles sai kulmalyönnin, josta Jipsi kuitenkin ryösti pallon ja karkasi vastahyökkäykseen. Mikko Rytkönen tarjoili pallon Nikke Tuhkaselle, joka viimeiseli Jipsin taas yhden maalin karkumatkalle.

Akilles haki vimmatusti tasoitusta loppuun asti. Se onnistuikin avausmatsin tapaan maalinteossa aivan lopussa, tällä kertaa pallon löi sisään Rasmus Lindqvist. Edessä oli siis jatkoaika.

Jatkoajalla lyötiin paljon pitkää palloa eikä kumpikaan joukkue ottanut suurempia riskejä. Maalipaikkoja oli muutama, mutta kahden kymmenminuuttisen aikana ei silti palloa verkkoon saatu. Näin edessä oli rangaistuslyöntikilpailu.

Rankkareilla Jipsin sankariksi nousi maalivahti Samuel Gerovoi. Tämä nollasi ensin Lindqvistin vedon, ja myös kaikkien aikojen suomalaisen jääpalloilijan Sami Laakkosen yritys tarttui varmasti Gerovoin näppeihin.

Jipsi ei rankkareissa epäröinyt, vaan jokainen laukoja onnistui yrityksessään. Pallon laittoivat maaliin Mikko Rytkönen, Tatu Ässämäki, Sampsa Purhonen sekä Nico Nevalainen. Näin joukkue pääsi juhlimaan ottelun voittoa ja tasoitti otteluvoitot lukemiin 1-1.

Kari Korhosen kuvia:

Patric Huittisen kuvia:

Taistelu finaalipaikasta jatkuu keskiviikkona Porvoossa. Ensimmäistä Porvoon reissusta jäi paljon hampaankoloon, joten nyt on ryöstöretken aika. Mahdollisesta fanibussista ilmoitellaan pian.

Finaaliin etenee kolmella voitolla, joten oli tulos Porvoossa mikä tahansa kotijäällä Viitaniemessä pelataan taas perjantai-iltana. Tästäkin pelistä infoa lisää viikon mittaan.

Taistelu jatkuu, kolme voittoa unelmaan!

JPS pisteet: Tatu Ässämäki 1+1+RK, Atte Hänninen 1+0, Saku Hämäläinen 1+0, Nikke Tuhkanen 1+0, Mikko Rytkönen 0+1+RK, Sampsa Purhonen RK, Nico Nevalainen RK. MV. Gerovoi

Kulmat:  JPS  11    Akilles  10

Jäähyt:  JPS  15 min.  Akilles  40 min.

Erotuomarit:  Kuusela-Rekilä-Mutanen


Näytä lisää uutisia