Jatkoaikatappio Varkaudessa, ottelusarja ratkeaa sunnuntaina kotijäällä

Veitsi kurkulla pelannut WP-35 voitti Jipsin jatkoajalla 5-4 ja siirsi ottelusarjan ratkaisun Jyväskylään.

Jipsi oli voittanut puolivälierien avausottelun keskiviikkona, ja näin ollen se pääsi hakemaan perjantaina Varkaudesta toista voittoa ja välieräpaikkaa. WP-35 kuitenkin oli kotonaan Kämärillä vahva, ja tasoitti otteluvoitot.

Ottelu tarjoili todellista playoff-jännitystä savolaisyleisolle. Maaleja tehtiin melko tasatahtiin, ja lopulta ratkaisua haettiin jatkoajalta. Siellä ratkaisijaksi nousi WP:n venäläisvahvistus Aleksander Gavrilov.

Isännät lähtivät alusta alkaean haastamaan Jipsiä kovaa, ja menivätkin alussa johtoon. JPS tuli pian tasoihin, kun RIku Hämäläinen nousi maalille ja viimeisteli pallon verkkoon.

Puolen tunnin kohdalla Gavrilov löi pilkulta WP:n taas johtoon, ja sama mies kasvatti johtoa reilun viiden minuutin päästä. JPS kavensi vielä ennen taukoa. Nico Nevalainen riisti pallon puolustukselta ja kikkaili sen viileästi maaliin.

Toisella puoliajalla playoff-henkinen vääntö jatkui. JPS tuli viimein tasoihin tunnin kohdalla, kun Nikke Tuhkanen pamautti matalan kaukolaukauksen sisään.

Vartin ennen varsinaisen peliajan päättymistä Nevalainen teki illan toisen maalinsa ja JPS nousi johtoon. WP painoi loppuminuutit hurjasti päälle, ja Lasse Karppinen tasoittikin ottelun. 

WP-35 sai rankkarin kun mentiin jo yliaikaa, mutta veto meni reilusti yli maalin. Näin ratkaisua haettiin jatkoajalta.

Jatkoajalle JPS joutui jäähyjen takia kahden miehen alivoimalla. Sitä ei ehdittykkään pelata kuin reilu minuutti, kun Gavrilov kruunasi iltansa lyömällä pallon yläkulmaan ja voiton WP:lle.

Näin ottelusarja on nyt tasan 1-1, ja ratkaiseva kolmas osa pelataan sunnuntaina Viitaniemessä kello 13. Nyt pelataan elämästä ja kuolemasta, tulkaahan kannustamaan JPS voittoon ja välieriin!


Näytä lisää uutisia