Botnia kaatui upeasti, JPS runkosarjan kolmas

JPS nousi hienosti tappioasemasta ja voitti Botnian viimehetken maalilla 5-4. Puolivälierissä vastaan valikoitui WP-35.

JPS ja Botnia kohtasivat sunnuntaina Viitaniemessä runkosarjan päätöskamppailun merkeissä. Pelissä oli runkosarjan kolmas sija, joten panosta riitti. Jännittävien vaiheiden ja upean nousun jälkeen Jipsi kaatoi helsinkiläiset 5-4 ja nappasi runkosarjan kolmannen sijan. Näin pudotuspeleihin saatiin kotietu, ja puolivälierissä vastassa on WP-35.

Botnia lähti otteluun hieman vahvemmin, ja painelikin ensimmäisen puolituntisen aikana kahden maalin johtoon Jimi Heinosen ja Tero Määttälän maaleilla. Eilinen tappio tuntui vielä hieman painavan Jipsin jaloissa.

Pian JPS nousi maalin päähän, kun Mikko Rytkönen täräytti rankkarin sisään. Kasperi Hirvonen vei kuitenkin kulmasta Botnian taas kahden maalin karkumatkalle.

Hieman ennen taukoa JPS teki tärkeän kavennusmaalin. Ryde tarjoili pitkän pallon Sampsa Purhoselle, joka pääsi nokikkain Botnia-vahti Juuso Tervosen kanssa ja viimeisteli pallon varmasti maaliin. Tauolle mentiin siis vierasjohdossa 2-3.

Botnia aloitti toisenkin puoliajan hieman paremmin, ja Määttälä kasvatti päivän toisella osumallaan johdon taas kahteen maaliin. Tämän jälkeen päävalmentaja Esko Tammilehto herätteli kotijoukkuetta aikalisällä, ja sen jälkeen peli kääntyikin täysin.

Noin vartti ennen loppua Anssi Hänninen löi kulman sisään, ja JPS nousi maalin päähän. Vain muutaman minuutin päästä Nico Nevalainen löi pelin tasoihin, ja viimeisestä kympistä oli tiedossa jännittävä.

Ottelun loppu olikin todellinen trilleri. Ottelu oli vielä tasatilanteessä lisäajalla, kunnes Jipsin kulman jälkitilanteesta tuomari laittoi kätensä  rankkarin merkiksi.

Rankkaria asettui vetämään jälleen Rytkönen. Tervonen torjui vedon patjoillaan, mutta Tatu Ässämäki oli riparissa valppaana paikalla ja räjäytti kotiyleisön heittämällä voittomaalin verkkoon. JPS puolusti Botnian viimeisten sekuntien ryntäyksen, ja näin voitto ja kolmas sija jäi Jyväskylään.

JPS pisteet: Mikko Rytkönen 1+2, Anssi Hänninen 1+1, Sampsa Purhonen 1+0, Nico Nevalainen 1+0, Tatu Ässämäki 1+0, Nikke Tuhkanen 0+1. mv. Lempinen

Kulmat: JPS 9 Botnia 5    Jäähyt:  JPS 45min. Botnia 30min.

Erotuomarit: Kaipia-Oksanen-Kaijansinkko

Kari Korhosen kuvia:

Pudotuspeleihin lähdetään siis nyt kotiedun turvin, ja puolivälierissä vastaan valikoitui WP-35 Varkaudesta. Kevään tosipelit lyödään käyntiin keskiviikkona kotona Viitaniemessä kello 19. Nyt pelataan mitaleista, tervetuloa nauttimaan!

Kaikki puolivälieräparit (paras kolmesta):

Akilles - Narukerä

Kampparit - OLS

JPS - WP-35

Botnia - Veiterä


Näytä lisää uutisia