Reilulla voitolla maajoukkuetauolle!

JPS nappasi tuplaviikonlopusta täydet pisteet, kun Narukerä kaatui kotijäällä 9-3.

Tuplakotiviikonlopun toisessa ottelussa sunnuntaina vastassa oli Porin Narukerä. Joukkueiden aiemmat kohtaamiset tällä kaudella Porissa olivat tasaisia, mutta tänään Jipsi tyylitteli taululle komeat loppulukemat 9-3.

Maalinteko alkoi kymmenennellä minuutilla, kun Nico Nevalaisen kaukolaukas painui vastustamattomasti alakulmaan. Pian Anssi Hänninen täräytti täräytti Nikke Tuhkasen tarjoaman kulmalyönnin sisään. Hetken päästä Tuhkanen kävi itse viimeistelemässä Jipsin kolmen maalin johtoon.

Ensimmäinen puoliaika oli lukemista huolimatta vielä tasainen. Narukerällä oli muutama loistava maalipaikka, mutta yritykset epäonnistuivat ja Jipsin maalilla Samuel Gerovoi otti hyviä torjuntoja.

Tauon jälkeen JPS meni menojaan. Ensin Ilari Nikula jatkoi maali-per-peli tahtiaan punapaidassa tekemällä isäntien neljännen osuman. Mikko Rytkönen löi kulman sisään, ja Nevalainen teki päivän toisensa rankkarista.

Narukerällä oli oma tehokas hetki, kun Eero Paavola ja Aleksi Vihtilä tekivät maalin mieheen minuutin aikana.

Jipsille lisää maaleja tekivät Sampsa Purhonen ja hattutempun namutellut Nico Nevalainen. Narukerä onnistui vielä kerran, mutta loppulukemat 9-3 kaunisteli Tatu Ässämäki rankkarista lisäajalla.

Näin kahden kotiottelun viikonlopusta jäi Jyväskylään hienosti täydet neljä pistettä, ja JPS jatkaa sarjassa kolmantena.

JPS siirtyy nyt pariksi viikoksi MM-kisatauon viettoon. Sen jälkeen matsit jatkuvat kun ohjelmassa on runkosarjan kaksi viimeistä ottelua, joista molemmat kotijäällä. Lauantaina 11.2. vieraaksi saapuu Veiterä ja sunnuntaina 12.2. Botnia. Kevät ja ratkaisupelit lähestyvät, tervetuloa taas Viitaniemeen kannustamaan!

JPS pisteet: Nico Nevalainen 3+0, Nikke Tuhkanen 1+1, Anssi Hänninen 1+1, Mikko Rytkönen 1+1, Sampsa Purhonen 1+0, Ilari Nikula 1+0, Tatu Ässämäki 1+0, Lasse Tammilehto 0+2, Atte Hänninen 0+2. Mv. Gerovoi

Kulmat:  JPS  9   Narukerä  6

Jäähyt:  JPS 30min.  Narukerä 10min.

Erotuomarit: Kanniainen-Mutanen-Kusmin


Näytä lisää uutisia