Ilari Nikula palaa Jipsiin!

Maajoukkuemies saapuu vahvistamaan kasvattajaseuraansa.

Oulun Luistinseurassa kuusi vuotta viettänyt JPS-kasvatti Ilari Nikula palaa loppukaudeksi jyväskyläläisseuraan. Nikula teki syksyllä debyytin myös A-maajoukkueessa. Luisteleva, kovan lyönnin omaava ja fyysisesti vahva keskikenttäpelaaja saapuu Keski-Suomeen intoa täynnä.

- Hyvillä ja odottavaisilla fiiliksillä palaan vanhaan kasvattajaseuraan. Haaveenani on ollut, että vielä joskus saisin pukea JPS-paidan päälle, ja nyt siihen tuli mahdollisuus.

Paluu kotikaupunkiin tuo Nikulalle uusia haasteita, ja tavoitteet kevääseen ovat selkeät niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin.

- Henkilökohtaisena tavoitteena on saada diplomityö etenemään suunnitellusti. Loppukauden tavoitteena on ehdottomasti taistella Suomen mestaruudesta. Kun katsoo Jipsin pelaajamateriaalia ja potentiaalia mikä porukassa on, pitäisi tuon tavoitteen olla omissa käsissä.

Nikula on pelannut nuorten ikäkausimaajoukkueet läpi, ja pääsi syyskuussa pukemaan myös A-maajoukkueen pelipaidan päälle ensimmäistä kertaa.

- Oli mahtavaa päästä pukemaan Suomi-paita päälle ja tekemään maajoukkuedebyytti. Pitää yrittää jatkossakin pelata niin, että saisi kutsun noihin peleihin.

Nikula siirtyi OLS:n paitaan kaudeksi 2011-2012. Oulussa vietettyjen vuosien aikana Nikula toimi muutaman vuoden kapteenina ja oli myös voittamassa Suomen mestaruutta keväällä 2014 Jipsin nenän edestä. Pohjoisen vuosista tarttui mukaan hyviä muistoja.

- Päällimmäisenä mieleen jäi kaikki pelaajat, joukkuekaverit ja huoltajat, joiden kanssa on saanut pelata, reenata ja touhuta vuosien ajan.

Lisää Ilarin kuulumisia luvassa vielä myöhemmin. JPS toivottaa oman pojan lämpimästi tervetulleeksi takaisin punapaitaan!


Näytä lisää uutisia