Lauantaina kiikarissa kauden ensimmäinen pokaali

JPS matkustaa lauantaina Lappeenrantaan Suomen Cupin loppuotteluun.

Jääpallovuosi 2017 alkaa JPS:n osalta heti taistelulla pokaalista, kun edessä on Suomen Cupin loppuottelu. Lappeenrannassa pelattavassa finaalissa vastassa on Veiterä. Molemmat joukkueet voittivat oman alkulohkonsa lokakuun lopussa Oulussa pelatussa Cupin alkuturnauksessa.

Joukkueet eivät ole kuluvan kauden aikana kohdanneet toisiaan vielä kertaakaan. Sarjataulukossa JPS on kolmantena, ja kaksi peliä vähemmän pelannut Veiterä viidentenä. Veiterä pelasi tänään perjantaina kotonaan HIFK:ta vastaa ja voitti niukasti 5-4. JPS pelasi viimeiksi ennen vuodenvaihdetta Porissa, josta mukaan tarttui voitto lukemin 4-6.

JPS on harjoitellut vuoden ensimmäisen viikon hyvin, ja pääsee lähtemään Lappeenrantaan hyvällä kokoonpanolla. Matkaan lähtee myös fanibussi kannustamaan punaisia kohti kauden ensimmäistä titteliä. Kotiin jäävät voivat seurailla tunnelmia reissusta tutusti Jipsin medioista!


Näytä lisää uutisia