Voitto taskussa uuden vuoden viettoon!

JPS haki vuoden viimeisestä ottelusta maukkaan taisteluvoiton Porista.

JPS matkusti perjantaina Poriin, jossa vuoden viimeisessä ottelussa vastassa oli Porin Narukerä. Marraskuun Porin vierailulta ei pisteitä lähtenyt mukaan, mutta nyt Jipsi haki hienon revanssin ja nappasi pisteet Jyväskylään maalein 4-6. Helpoimmalla mahdollisella tavalla voitto ei kuitenkaan tullut.

Narukerä iski illan ensimmäisen osuman, mutta JPS tuli melko nopeasti tasoihin, kun Atte Hänninen täräytti Tatu Ässämäen antaman kulman sisään. Avauspuolikkaan edetessä molemmilla oli omat tilaisuutensa, mutta seuraavia maaleja saatiin odotella hetki.

Hieman ennen taukoa nähtiin melko värikkäät minuutit. Ensin Mikko Tammilehto sai ulosajon, ja Jipsi joutui pelaamaan loppumatsin vajaalla. Lähes heti tilanteen jälkeen se kuitenkin meni Nico Nevalaisen maalilla taas johtoon. Porilaiset osuivat vielä kerran, ja tauolle mentiin tasatilanteessa 2-2.

Toisella puoliajalla JPS esitti hurjaa taistelua vajaamiehisenä. Anssi Hännisen maalilla mentiin jälleen johtoon, mutta Narukerän tasoitus tuli taas nopeasti.

JPS pääsi uudestaan johtoon, kun Nikke Tuhkanen pääsi nokikkain Kerän maalivahdin kanssa, ja viimeisteli komeasti ensimmäisen liigamaalinsa Jipsin paidassa. Toisella puoliajalla molemmat joukkueet kuluttivat jäähypenkkiä aktiivisesti, mikä vaikutti omalta osaltaan ottelun kulkuun.

Jipsi karkasi kahden maalin johtoon, kun Riku Hämäläinen polki omasta päästä vahvasti hyökkäykseen ja laukoi terävästi pallon verkkoon. Tasainen tahti maalinteossa sai jatkoa, kun Narukerä kavensi jälleen.

Punaiset taistelivat loppuun asti hyvin, eikä Kerä enää lisämaaleja iskenyt. Lasse Tammilehto pääsi vielä vähän ennen päätösvihellystä pamauttamaan Jipsin illan toisen kulmalyöntimaalin.

Enempää ei maaleja nähty, ja yli puolet ottelusta alivoimalla taistellut JPS päätti vuoden hienoon voittoon lukemin 4-6. Jipsistä palkittiin maalilla taiteillut Samuel Gerovoi ja Kerän parhaaksi arvioitiin Esa Oksanen. Sarjataulukossa ollaan nyt kolmantena pisteen päässä sarjaa johtavasta Kamppareista. Tosin ottelumäärät ovat joukkueilla aika epätasaiset.

JPS pisteet: Atte Hänninen 1+2, Anssi Hänninen 1+1, Riku Hämäläinen 1+1, Tatu Ässämäki 0+2, Nico Nevalainen 1+0, Nikke Tuhkanen 1+0, Lasse Tammilehto 1+0. Mv. Gerovoi

Kulmat:  Narukerä  8    JPS  8

Jäähyt: Narukerä  50min. JPS 30min.+ OR.

Ottelut jatkuvat reilun viikon päästä lauantaina 7.1. kun ohjelmassa on Suomen Cupin loppuottelu Veiterää vastaan Lappeenrannassa. Otteluun järjestetään myös fanimatka, johon voi edelleen ilmottautua mukaan, lisäohjeet löytyvät nettisivuilta ja tästä linkistä: http://jps.fi/uutiset/1869

Voitokkaiden tunnelmien myötä JPS toivottaa kaikille iloista uutta vuotta!


Näytä lisää uutisia