Pisteet jakoon OLS:n kanssa

JPS ja OLS tasasivat pisteet keskiviikkona Viitaniemessä maalein 3-3.

JPS ja OLS kohtasivat toisen kerran peräkkäin, kun keskiviikkona oululaiset saapuivat vierailulle Viitaniemeen. Itsenäisyyspäivänä pohjoisessa JPS voitti 3-2, mutta tällä kertaa OLS onnistui kerran enemmän ja loppulukemat olivat 3-3.

JPS sai otteluun loistavan alun, kun maalihanat aukesivat jo neljännellä minuutilla. Jipsi kasasi hyvän vastahyökkäyksen, ja Tatu Ässämäki tarjoili pallon loistavaan paikkaan Nico Nevalaiselle joka namutteli kotijoukkueen johtoon.

OLS tuli tasoihin parinkymmenen minuutin kohdalla Visa Knuutilan osuttua kulmalyönnistä. Jipsi kuitenkin meni taas johtoon, kun Nevalainen juhlisti jo etukäteen huomista kotiutumistaan Suomen puolustusvoimien palveluksesta tekemällä illan toisen maalinsa.

Jipsi oli ensimmäisen puoliajan hieman niskan päällä, ja Luistinseurallakin oli omat paikkansa muun muassa läpiajosta, mutta hyvän matsin maalilla pelannut Iikka Lempinen pysäytti sen. Lisäosumia ei nähty, ja tauolle mentiin tilanteessa 2-1.

Toiselle puoliajalle OLS pääsi paremmin peliin mukaan ja tulikin Ilari Nikulan kulmalyönnillä tasoihin. Vuorotahti maalinteossa jatkui, kun Anssi Hänninen laukoi pelaajaruuhkan läpi pallon maaliin ja JPS johti jälleen.

OLS:n tasoitus tuli taas nopeasti Samuli Koivuniemen toimesta. Pelin lopussa Jipsi järjesti muutamia hyviä maalipaikkoja, ja Sampsa Purhonen pääsi kokeilemaan rankkariakin, mutta maalin asti ei palloa saatu. OLS taisteli loppuun asti hyvin, ja pisteet tasattiin loppulukemin 3-3.

Ottelut jatkuvat Jipsin osalta perjantaina, kun se matkustaa Varkauteen WP-35:n vieraaksi. Kotona pelataan pienen joulutauon jälkeen, kun perinteisessä Tapaninpäivän klassikossa Viitaniemeen saapuu vieraaksi niin ikään WP-35.

JPS pisteet: Nico Nevalainen 2+0, Anssi Hänninen 1+0, Tatu Ässämäki 0+1, Niko Herranen 0+1, Atte Hänninen 0+1. mv. Lempinen

Kulmat: JPS  6   OLS   5

Jäähyt: JPS 20min.  OLS 10min.

erotuomarit: Pietiläinen - Niiranen - Myllylä


Näytä lisää uutisia