Itsenäisyyspäivää vietetään Oulussa

Vielä ennen pientä maajoukkuetaukoa JPS matkustaa Ouluun OLS:n vieraaksi.

Tiistaina JPS juhlistaa 99. vuotiasta Suomea matkustamalla Ouluun Bandyliigan ottelun merkeissä. Vastassa on sarjataulukossa yhsen sijan Jipsin alapuolella neljäntenä majaileva Oulun Luistinseura.

Jipsin kova otteluruuhka päättyy Oulun kamppailuun. Viime viikolla se pelasi kolme ottelua, joista mukaan tarttui yksi voitto. Viimeisimpänä eilen Porvoossa Akilles oli hyvästä taistelusta huolimatta parempi maalein 8-2.

Palloseura saa kokoonpanoon pientä täydennystä, kun Atte Hänninen on kärsinyt pelikieltonsa ja muut sairastelut ovat hieman hellittäneet.

Joukkueet kohtasivat aiemmin syksyllä samalla kentällä Suomen Cupin alkulohkon päätösottelussa. Tuolloin JPS oli parempi Mikko Rytkösen kahden maalin ja Iikka Lempisen nollapelin ansiosta lukemin 2-0.

Ouluun on pelisääksi luvassa pirtsakkaa reilun 15 asteen pakkasta ja pientä tuulta. Matsi käynnistyy kello 15, ja tunnelmia reissusta voi jälleen seurailla Jipsin medioista.


Näytä lisää uutisia