Mestarit nurin aamupelissä

Lauantain aamumatsissa JPS kaatoi hallitsevan Suomen mestarin Botnian tyylikkään esityksen jälkeen lukemin 4-1.

JPS kohtasi lauantain ainoassa ottelussa viime vuoden Cupin voittajan ja hallitsevan Suomen mestarin Botnian heti aamulla yhdeksältä. Punaiset olivat terävänä heti aamutuimaan, ja helsinkiläiset jäivät jalkoihin hienosti lukemin 4-1.

Maalinteko alkoi seitsemännellä minuutilla, kun Saku Hämäläinen tarjoili pallon Mikko Rytköselle joka täräytti pallon komeasti kaaren takaa sisään. Muutaman minuutin kuluttua Atte Hänninen pamautti hienolla kaukolaukauksella Jipsin jo kahden maalin johtoon.

Botnia pääsi peliin mukaan ensimmäisen puoliajan edetessä, ja kavensi pelin Tero Määttälän toimesta. Hieman ennen taukoa kulmalyönnin seurauksena JPS sai pallon jo maaliin, mutta tuomari oli ehtinyt viheltää tilanteesta rankkarin Jipsille. Rytkönen löi pallon varmasti pilkulta sisään, ja tauolle päästiin 3-1 johdossa.

Botnialla oli toisen puoliajan alussa omat paikkansa kiriä, kun se pelasi kahden miehen ylivoimalla. JPS puolusti hallitusti ja hyvän matsin maalilla pelannut Iikka Lempinen torjui yritykset.

Tatu Ässämäki puikkelehti puolustuksen läpi ja viimeisteli Jipsin jo 4-1 johtoon. JPS piti loppuun asti pelin hallinnassaan, ja hallitsevat mestarit kaatuivat hienosti 4-1.

Tilastoja:

Päävalmentaja Esko Tammilehto oli tyytyväinen voittoon ja suuntasi jo katseita huomiseen.

- Voitto viime vuoden mestarista on tietysti positiivinen tulos. Puolustukseen saatiin sitä hyvää fyysisyyttä. Maalipaikkoja oli useampaankin maaliin, viimeistely ei tänään ollut ihan laadukasta. Peluuttamiseen saadaan lisää vaihtoehtoja, kun Tatu pelasi hyvin liberona ja Rydeä voi peluuttaa ylempänä. Syöttöpelin laatua voi aina parantaa, nyt syöttöjen määrä on noussut hyvin. Iikka pelasi maalissa hyvän pelin.

- Huomenna ratkaisevat pelit lohkovoiton suhteen. Näiden kahden pelatun pelin perusteella meillä on hyvät mahdollisuudet siihen. Toivottavasti olosuhteet ovat hyvät.

Loppupäivä lepäillään, ja Suomen cupin matsit jatkuu sunnuntaina kahdella pelillä. Kello 9:40 vastassa on HIFK, ja 17:20 vastaan luistelee OLS.


Näytä lisää uutisia