JPS mitalipeleihin

JPS - HIFK 4 - 2 (1-1)

 Toinen puolivälierä alkoi Viitaniemessä jälleen varoen. HIFK piti palloa hiukan enemmän ja JPS yritti pitkillä avauksilla. Kymmennen minuutin pelin jälkeen JPS saa ensimmäisen kulmalyöntinsä, josta Mikko Rytkönen sivaltaa kauniisti kotijoukkueen 1-0 johtoon. HIFK painoi päälle hankkien kulmalyöntejä, mutta JPS:n muuri oli järkähtämätön. Muutama muukin hyvä paikka HIFK:lle siunaantui, mutta laukaukset viuhuivat ohi. Jipsikin saa muutaman paikan, niissä kuitenkaan onnistumatta. Puolen tunnin pelin jälkeen Jipsillä on hyvä hyökkäys, mutta huonon päätypelin vuoksi HIFK pääsee nopeaan kontrahyökkäkseen. Alueella tapahtunut mailarike vie pallon pilkulle. Rankkarin ampuu voimalla verkkoon Harri Hiukka. JPS sai muutaman hässäkän HIFK:n maalille, mutta pallo ei maaliin asti mennyt. Aivan lopussa JPS sai kaksi perättäistä jäähyä, mutta puoliajalle lähdettiin tilanteessa 1-1.

 Toiselle jaksolle lähti JPS kahden vajaalla puolustamaan. JPS pelasikin uhrautuvasti ja "tappoi" jäähyt. Jäähyjen jälkeen alkoi JPS-luistin liikkua. HIFK joutui rikkomaan ja sai viiden minuuutin sisään kolme jäähyä. HIFK vetäytyi varjelemaan omaa maaliaan. JPS-palkittu Nico Nevalainen kiitää laidasta ja näkee keskellä "punaista". Nappisyöttö Lasse Tammilehdolle, joka lakaisee JPS:n riemukkaasti 2-1 johtoon. JPS jatkaa luistelua ja HIFK yrittää vastaiskuilla. 75min. kohdalla Atte Hänninen lyö kulmalyönnin ja paluupallon pistää sisään Jaakko "kärppä"  Manninen. JPS johtaa runsaslukuisen yleisön (n.400) hurratessa 3-1. HIFK ei ole missään nimessä lyöty, sillä heti perään  Harri Hiukka ohjaa ilmasta nätisti kavennuksen 3-2. Sitten Manninen laittaa kiituri-Nevalaisen vauhtiin ja Nico lyö raudanlujan jäänuoliaisen ohi HIFK-vahti Laakson. JPS johtaa 4-2. HIFK painaa päälle, mutta JPS puolustus ja maalissa pelannut Aatu Valtonen hoiteli hommansa tyylillä pelin loppuun saakka.

 Näin JPS selvisi  pelaamaan mitaleista. Välierissä vastaan asettuu tällä kaudella  voitosta voittoon marssinut Helsingin Botnia. Ottelut alkavat keskiviikkona 24.2 ja JPS:n kotiottelu pelataan La 27.2 klo 15.00. Bandyliigan finaaliin selviää kolmella voitolla.

JPS pisteet: Nico Nevalainen 1+1, Jaakko Manninen 1+1, Mikko Rytkönen 1+0, Lasse Tammilehto 1+0, Atte Hänninen 0+2. mv. Valtonen

Kulmat:  JPS  6   HIFK    6

Jäähyt:  JPS 50min.  HIFK  30min.

erotuomarit:  Tuhkanen - Niiranen - Kaipia

Kari Korhosen kuvia:

Maalikooste:


Näytä lisää uutisia