SiPS – JPS 2-2 (0-2) Juhannuksen taikaa Siilinjärvellä

Keski-Suomen piirin suunnitteluosaston helmistä nautittiin jälleen täysin rinnoin, kun Juhannuksen aatonaattona Jipsin reggaerekka kurvasi Siilinjärvelle kevätkierroksen viimeiseen vieraspeliin. Olosuhteiden pakosta JPS oli matkassa edellisestä ottelustakin tiivistetymmällä materiaalialla, kun vaihtopenkkiä piti lämpimänä ainoastaan pelikirja kädessä valmentaja Antti ”Tollo” Tolvanen.

Juhannustanssien alkutahdit Jipsin komennossa

Haastavista lähtökohdista huolimatta punakone aloitti ottelun erittäin väkevästi ja oli kuskin paikalla. Shokkihoitoa tarjoiltiin heti illan kärkeen, kun Elias ”Mörkö” Huhtinen linkosi kolmen minuutin pelin jälkeen pitkän sivurajan kotijoukkueen maalin eteen. Pallo sujahti tehokkaasti boksin sisään ryhmitetyn miehityksen läpi takatolpalle, josta löytyi JPS:n paidassa debytoinut Toni ”Pippo” Pöyhönen. Tilanteen loppuun asti seurannut Pöyhönen pääsi siirtämään pallon tyylikkäästi maaliin ja taululle 0-1!

Vierailijat jatkoivat vahvoja otteita puoliajan edetessä ja paikoille päästiin varsin mukavasti, mutta viimeistä terävyyttä jouduttiin vielä houkuttelemaan esiin. Erityisesti hyvää sähinää SiPS:n maalille aiheutui Huhtisen lukuisista sivurajoista, jotka kantoivat mallikkaasti maalille. Kotijoukkue tosin sai näistä erikoistilanteista myös rakenneltua muutaman vaarallisen vastahyökkäyksen, mutta punapaitojen puolustus yhdessä Jori ”Mökä” Lagerblomin kanssa nollasivat tilanteet.

Ensimmäisen puoliskon pallonhallinta meni SiPS:n nimiin, mutta Jipsin vahvan ja kurinalaisen joukkuepuolustuksen ansiosta ottelun kontrolli pysyi kuitenkin punapaidoilla. Kotijoukkueesta olikin havaittavissa turhautumista ja vettä myllyyn lisäsi 26. minuutin kohdalla pirteästi pelannut Pöyhönen, joka seurasi maalivahdin pudottaman kakkospallon loppuun asti. Veskan jäätyä sutimaan paikoilleen ja puolustuksen ihmetellessä Toni pääsi lakaisemaan pallon metristä toistamiseen verkkoon, 0-2!

Bensaa liekkeihin

Jo ensimmäisellä puoliajalla tunteet olivat käyneet koleasta kelistä huolimatta kuumana varsinkin kotijoukkueen toimesta ja tasaista urputusta oli havaittavissa jatkuvasti. Toiselle puoliajalle siirryttäessä suu kävi yhä tiiviimmin ja kuoroon yhtyi valitetavasti myös vierailijat. On kuitenkin sanottava, että molempien joukkueiden puhetulvaan suurena syynä oli jälleen SPL:n Keski-Suomen piirin ideapajan pojat. Johtuen ottelun ajankohdasta, pelin oikeudenjakajiksi oli osoitettu pitäjän nuorimmat raitapaidat (divaripeli aatonaattona, tuomarit tarvitaan, vapaaehtoisia? Niinpä.) Ei tarvitse olla ennustaja nähdäkseen, ettei noin nuorilta pojilta voi olettaa ja vaatia kiihkeän kamppailun viheltämistä ilman kasvukipuja. Rikkeitä vihellettiin ja jätettiin viheltämättä kummallisista tilanteista, mikä johti turhautumisiin ja keskittymisen siirtymiseen pelaamisen sijasta puhumiseen.

JPS:n sorruttua huuteluun hyvä draivi katosi ja peli meni sekaisin. Kun Jipsiltä jätettiin viheltämättä boksin rajalta vapaapotku, niin siitä vastahyökkäyksellä käynnistynyt painostusjakso päättyi lopulta kotijoukkueelle tuomittuun rangaistuspotkuun. Pallo pilkulta maaliin ja tilanteeksi 1-2.

Vain 7 minuuttia edellisestä ja tasoitus oli syntynyt, kun Jipsin maalin edessä kovan tilanteen jälkimainingeissa pallo sohittiin takatolpalta sisään. Maali kuumensi kovasti punakonetta, jonka kierrokset nousivat yli suositusten, sillä maalissa oli vahvasti paitsion makua –näin punalasien takaa katsottuna ainakin. Protestoinnit päättyivät luonnollisesti tuloksettomina ja tulostaululle 2-2.

Ottelun loppupuolella JPS:n jalka alkoi painamaan enemmän kuin vastustajan, joka pystyi vaihdoilla tuomaan uutta virtaa kentälle ja ottamaan pallonhallinnan lisäksi ottelun kontrollin vahvemmin itselleen. Kentältä alkoi löytymään runsaammin tilaa ja peli aaltoili enemmän kuin ekalla kolmevarttisella. Punapaitojen vähentyneen liikkeen ja SiPS:n korkeamman prässin johdosta Jipsin pelinrakentelu painottuikin vahvemmin pitkiin palloihin eikä pidempiä syöttökombinaatioita onnistuttu rakentamaan. Näin kärjessä pelanneelle Papu ”Papi” Nkundalle ei kyetty pelaamaan helppoja palloja jalkaan eikä topparin paikalta loppuun kärkeen nostettua Huhtista saatu maalinteko paikoille pallon kanssa.

Pisteet jakoon

Tiukan väännön jälkeen pisteet menivät jakoon ja Juhannuksen viettoon siirryttiin SiPS:n pisteen piste-eron säilyttäen.

Kevätkierroksen kolme viimeistä sarjapistettä on jaossa ensi keskiviikkona, kun Viitaniemen myllyyn mankeloitavaksi saapuu JIlves Jämsästä. Ottelu alkaa 24.6.  tuttuun tapaan klo 19.15!

 

Ottelun  pöytäkirja löytyy täältä.

 


Näytä lisää uutisia