Kings SC – JPS 2-1 (0-1)

JPS:n kevätkierros jatkui jälleen perjantaina vieraspelin merkeissä, kun punapaidat matkasivat Kallaveden rannalle Kings SC:n vieraaksi. Ottelu oli molemmille joukkueille tärkeä, sillä voitolla Jipsi olisi ottanut hetkellistä kaulaa kuopiolaisiin. Vastaavasti kolmella pisteellä kaksi ottelua vähemmän pelannut Kings tulisi tasapisteisiin JPS:n kanssa.

Isänät painoi, Temppeli kesti

Kotijoukkue tuli otteluun vahvalla liikkeellä ja rohkealla hyökkäyspelillä. Kolmen miehen puolustuslinjalla operoinut Kings lähti terävästi ja suoraviivaisesti hyökkäyksiin heti ottelun alussa. Palloa ei liikuteltu sivusuunnassa turhia, vaan juoksupalloja viljeltiin ahkerasti linjan taakse tai vaihtoehtoisesti tarkkana ristipallona toiselle laidalle. Tähän voimakkaaseen painostamiseen Jipsi ei ollut aivan valmis ja hyökkäyket vyöryivät kerta toisensa jälkeen kohti Teemu ”Temppeli” Holopaisen maalia. Temppeli ei kuitenkaan tuttuun tapaansa hätkähtänyt moisesta ilotulituksesta, vaan kuopiolaisten yritykset Temppeli nollasi kerta toisensa jälkeen eleettömästi. Siellä vilahti niin backhand –forehand -torjunnat kuin maagiset vastaantulotkin ja vastustajan puserosta alkoi paistaa lievää epäuskoa Temen dominoidessa maalillaan.

Vastoin kenttätapahtumia tulostauluun tuli eloa vierailijoiden toimesta, kun JPS:n hyökkäyksen päätteeksi pallo pelattiin boksin rajalle Nkunda ”Papi” Papulle, jonka kliininen sijoitus takatolpan juureen vei punakoneen 20. minuutilla 0-1 johtoon. Maalin jälkeen voimasuhteet kentällä hieman tasoittuivat ja vain hetkeä myöhemmin Jipsin kulmasta Papi oli jälleen lähellä maalintekoa, kun hänen tarkka pusku putsattiin aivan maaliviivalta väljemmille vesille. Innokkaimmat ehtivätkin jo tuuletella, mutta Kings -puolustus pelasi tilanteen loppuun asti. Lisämaaleja ei nähty kummassakaan päässä, joten tauolle 0-1 tilanteessa.

Kings painoi ja punakone yski

Toinen puoliaika lähti samanlaisilla askelmerkeillä liikenteeseen kuin ensimmäinenkin, kun JPS ei onnistunut rakentamaan vaarallisia hyökkäyksiä syöttökombinaatioillaan, vaan paikkoja syntyi enimmäkseen yksilösuoritusten ansiosta. Erityisesti Gustav ”Kusti” Tedesco teki ottelun aikana useamman 60 metrin tempokuljetuksen, jolla rikkoi Kingsin puolustuslinjan. Toisella puoliajallla Kusti karkasi kuljetuksellaan irti puolustuslinjasta ja oli nokikkain Kingsin kassarin kanssa, mutta viimeinen kosketus oli liian raju ja pallo karkasi maalivahdin ulottuville.

Toisen puoliajan edetessä paine Jipsin päässä alkoi jälleen kasaantua ja lopulta uskomattoman illan punaisten maalilla pelannut Temppeli joutui antautumaan, kun tunnin pelin kohdalla Kings onnistui viimein tasoittamaan. Vain kolme minuuttia edellisestä ja verkko heilui jälleen huolimattoman joukkuepuolustuksen seurauksena ja tilanne 2-1 isännille. Johdon kammettuaan kuopiolaiset rauhoittivat railakasta pystysuunnan fudistaan ja tarjosivat Jipsille enemmän tilaa ja aikaa hyökkäyksiensä rakenteluun. Punapaidoilla alkoi kuitenkin jalka painamaan ja turhautumista oli vahvasti havaittavissa. Illan trendinä ollut kehno syöttötyöskentely vaikeutti myös kovin loppukirin käynnistelyä ja todellisille tasoituspaikoille ei päästy. Illan tanssit veikin lopulta ansaitusti Kings SC lukemin 2-1 ja Jipsiläisten keskuudessa kotimatkalle siirryttiin pettyneissä tunnelmissa.

Katseet eteenpäin!

Kahden viikon ottelutauko tulee nyt hyvään saumaan, sillä alkukevät ollaan menty kohtalaisen reipasta kyytiä. Hetken hengähdystauon aikana saadaan pohkeet palauteltua ja pikkuvaivat paranneltua. Nyt on aika laittaa paketti jälleen juhlakuntoon ja hakea kadoksissa ollut peli-ilo treenikentältä!

Seuraavan kerran pelataan Jyväskylän herruudesta perjantaina 12.6. klo 19.15 kun Viitaniemen myllyyn saapuu Harjulta FC Villiketut!

Ottelupöytäkirjan löydät täältä.


Näytä lisää uutisia