JPS P11 lopputurnauksessa, Porissa

P11 lopputurnaus pelataan 27.2.-1.3. Porissa, minne JPS lähtee vauhdikkaalla joukkueella mukaan taistelemaan hyvistä sijoituksista. Joukkueessa on mukana 17 peluri, ja valmennuksesta vastaavat Mika Ässämäki ja Juha Niiranen. Lopputurnaukseen osallistuu 12 joukkuetta, jotka pelaavat kahdessa 6 joukkueen alkulohkossa. JPS:n pelit alkulohkossa ovat seuraavasti:

Pe 27.2. klo 18:00 HIFK white - JPS    5 - 12

Ensimmäinen peli on nyt onnellisesti takana, ja pelurit on saatu tätä kirjoittaessa nukkumaan. Ja joukkueenjohtokin on ehtinyt jo saunomaan.

Peli oli hyvissä olosuhteissa vauhdikas, jossa jipsi pyöritti laajaa pelaajarinkiä tasaisesti. Pelin alussa oli pientä tuskaa maaliteossa, mutta varsinkin toisella jaksolla peli kääntyi selkeästi punaisten eduksi. Vastus oli hyvä, mutta jipsin kärsivällinen painostus oli lopuksi heille liikaa.

Turnaus on nyt avattu, mutta huomenna ollaan sitten viisaampia, missä me mennään näissä karkeloissa.

La 28.2. klo 9:45 JPS - WP-35   10 - 0

Peli oli hallussa alusta loppuun asti. Maalipaikkoja tuhrittiin lukuisia, toki vastustajan hyvällä maalivahtipelillä oli tässä myös osansa.

Nyt on maukas lounas syöty, ja valmistautuminen iltapäivän karkeloihin on alkanut valmentajakaksikon johdolla. Seuraavat kaksi peliä kertovat pitkälti, missä asemissa huomiseen lähdetään. Näistä kerron lisää, kunhan on taas hetki vapaata.

La 28.2. klo 13:00 Akilles vihreä - JPS  2 - 19

Ruokailun jälkeen peli kulki, ja numerot kertovat kaiken oleellisin tästä pelistä. Punaisten liike oli tällä kertaa yksinkertaisesti liikaa Akilleen ryhmälle.

La 28.2. klo 15:00 JPS - Botnia sininen   4 - 3

Sitten oli edessä alkulohkon ratkaisu kamppailu. Botnian fyysisesti vahva yritti tosissaan horjuttaa punaisia. Mutta meidän vauhtikoneet Toni ja Jere olivat liian liukkaita Botan puolustukselle. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että voitto olisi voinut reilumpikin, mutta Botnian veskari esitti kyllä iso tukan varsinaisia paraatipelastuksia.

Tärkeä voitto, joka varmisti meille alkulohkon voiton ja samalla sunnuntaille suoran välieräpaikan ... ja samalla pidemmät yöunet (mistä ainakin toimittaja on erittäin kiitollinen).

La 28.2. klo 19:00 OLS sininen - JPS   0 - 8

Raskaan päivän (4 x 40 minuutin peliä) viimeinen koitos oli OLS:sin ns. haastajaryhmää vastaan. Ottelu pelattiin hyvässä hengessä, jossa JPS:n maalintekovastuu annettiin laajemmalle ryhmälle.

Sitten joukkue hotellille, saunaan ja iltapalalle ... ja tätä kirjoittaessa joukkue on jo toivottavasti hyvässä unessa.

Su 1.3 klo 11.20 Välierä JPS - LRK    8 - 1

Hyvien yöunien jälkeen vastassa oli pohjoisen ylpeys LRK, joka oli jo aamulla tahkonnut oman puolivälieränsä. Punainen otti ottelussa heti komennon, eikä siitä luopunut ottelun aikana. Suoraan sanottuna hallittu suoritus, jonka jälkeen ruokasalin pöydästä seurattiin helsinkiläisten välistä rankkarikisaa, josta seuloitui Botnia sininen meille finaalivastustajaksi.

Su 1.3 klo 13.20 Finaali  JPS - Botnia  12 - 2

Finaaliin tuli kentälle hyvin latautunut punaisten ryhmä, joka yltyi jipsi lippujen heiluessa katsomossa suorastaan hurmosmaiseen peliin. Botnia tuli finaaliin pitemmän kaavan kautta, ja tämä näkyi painavan sinisten pohkeissa ja ajatuksissa. Bandyliiga tasoinen tuomarikaksikko Vuorenmaa-Mäkinen piti ottelun heti alusta asti hyvin otteessa, joka oli selvästi liukkaammalla jalalle liikkeellä olleen jipsin etu.

Tauolle mentiin 6-0 johdossa, ja käytännössä peli oli taputeltu. Toinen jakso pelattiin punaisten kontorollissa, ja katsomo nautti ottelusta täysin siemauksin kauniissa kevätauringon paisteessa.

Loppuvihellyksen jälkeen alkoi joukkueen riehakas juhlinta, joka huipentuu mitallien jakoon ja pokaalin kierrätykseen ympäri kenttää.

Joukkueessa oli 16 peluria, jotka saivat joka pelissä vastuuta. Maalivahtikaksikko Kalle ja Niko hoitivat oman leiviskänsä erinomaisesti. Kenttäpelaajista Toni ja Jere kantoivat pallollisesta pelaamisesta suurimman vastuun, mutta joukkueen kaikki pelurit kantoivat hienosti oman kortensa kekoon.

Lyhyesti sanoen: joukkuehenki on ollut käsittämättömän hyvä koko turnauksen ajan - mikä kantoi nyt loppuun asti.

Juhlat jatkuvat bussissa kotimatkalla, johon nyt minäkin liityn mukaan... Lisää kuvallista materiaalia on luvassa, kunhan joukkueenjohtaja pääsee kotia rauhoittumaan.

JPS Suomen Mestari

 

Tulospalvelu P11:

Turnausta voi seurata myös seuraavista lähteistä:

Facebookissa Narukerä juniorit

Twitterissä #bandySMp11

Narukerän kotisivuilta www.porinnarukera.fi

 

 

 


Näytä lisää uutisia