FCV - JPS 6-0 (3-0): Sarjakärki osoitti ylivoimansa

Lauantaina pelattu FCV-JPS ei jättänyt paljoa varaa jossitteluun. Vaajakoskelaiset moukaroivat molemmilla puoliajoilla kolme maalia Jipsin verkkoon vierailijoiden jäätyä nollille. Ensimmäinen puoliaika oli suhteellisen tasaväkistä, mutta FCV teki reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen kaksi maalia kahdessa minuutissa terävien hyökkäysten päätteeksi. JPS:n parhaat paikat siunaantuivat Juho "Junnitz" Mäkiniemelle, joka pääsi kahdesti kokeilemaan lähietäisyydeltä volley-potkua sekä Gustavo "Kusti" Tedescolle, joka terävän sprintin jälkeen pääsi puolittain karkuun, mutta laukoi pallon hiuksen hienosti ohi takanurkan. Toisessa päässä sen sijaan FCV:n hyökkääjä karkasi läpiajoon suoraan pitkästä maalivahdin avauksesta, minkä seurauksena taululla oli pukukoppiin mentäessä lukemat 3-0.

JPS ei kyennyt terästäytymään oikein ensimmäisen puoliajan pyörremyrskystä. Pikemminkin Jipsin jalka alkoi painaa loppua kohti mennessä FCV:n pitäessä palloa hallinnassaan. Onneksi JPS:n Jori "Horhe" Lagerblomilla oli tuloksesta huolimatta hyvä päivä. Hän venyi varsinkin toisella puoliajalla lukuisiin paraatipelastuksiin estäen kaksinumeroiset lukemat. Jorin otteista huolimatta FCV laukoi pari komeaa kaukolaukausta sisään noin 50 ja 60 minuutin kohdalla. Jipsin toisen puoliajan paras maalintekotilanne oli Teemu "Temppeli" Holopaisen laukoma rangaistuslaukaus, jonka FCV:n maalivahti nappasi vasemmasta alakulmasta.

Tällä kertaa JPS ei pystynyt pistämään sarjakärjelle kampoihin, vaikka edellinen kohtaaminen Viitaniemen hornankattilassa oli ollut äärimmäisen tiukka. Ottelussa oli huikea yli 400 hengen kannattajajoukko. Katsojamäärää nosti osaltaan FCV:n Babatunde Wusun paluu kotijoukkueen paitaan. JPS:n toimituksen arvion mukaan suurin piirtein puolet katsojamäärän noususta oli tosin Lasse "Balotelli" Saaren tämän kauden JPS-debyytin ansiota.


Näytä lisää uutisia