JPS - FC Blackbird 1-0 (1-0): Kuuma derbyvoitto Jipsille

JPS kohtasi perjantai-iltana aurinkoisessa Viitaniemen montussa rakkaan paikallisvastustajansa FC Blackbirdin. Joukkueiden väliset kohtaamiset ovat viime vuosina olleet erittäin tasaisia ja kovatasoisia otteluita. Viime kaudella voitot menivät 1-1, kun Böördi otti alkukaudesta Jipsin päänahan lukemin 0-2. JPS kuitenkin kuittasi häviön syksyn huimassa vireessä hienolla 2-4 voitolla.

Jipsin lähtökohdat otteluun olivat viime viikonloppua huomattavasti paremmat, sillä kokoonpanoon saatiin hienosti 16 pelaajaa. Yllättävin nimi pelaajalistassa oli Kasper ”Kassu” Mäkelä, joka teki paluun punapaitaan noin kolmen kauden tauon jälkeen. Myös pelaajavalmentaja Aapo ”Pippo” Autio teki paluun Jyväskylään ja kokoonpanoon reilun kuukauden mittaisen Vaasan työrupeaman jälkeen.

Ottelu lähti Jipsin kannalta loistavasti käyntiin, sillä jo muutaman minuutin pelin jälkeen taululla olivat 1-0 lukemat. Jaakko ”Dolph” Ahokas katkaisi Blackbird-topparin syötön rangaistusalueen kulmassa ja namutteli toisella kosketuksellaan komean sisäsyrjänoston riman kautta maaliin. Oikea trademark –finishing Jaakolta!

Maalin jälkeen ottelu oli tasaista vääntöä ja puolittaisia paikkoja tuli molempiin päihin. Vierasjoukkue Böördi pääsi useasti pahoihin vastahyökkäyksiin, kun JPS:n syöttöpeli takkuili ja pahoja pallonmenetyksiä tuli etenkin vaarallisesti keskialueella. JPS –puolustus kuitenkin pystyi pitämään Böördin pois pahoilta maalipaikoilta. JPS:n paras maalipaikka siunaantui Juho ”Junnitz” Mäkiniemelle, joka pääsi läpiajoon Mika ”Haltzi” Halosen hienosta läpisyötöstä. Juhon viimeistely-yritys kuitenkin kilpistyi Blackbird-veskari Santtu Korpelaiseen ja tilanne pysyi muuttumattomana.

JPS:n kannalta kauhun hetkiä koettiin noin 30 minuutilla, kun Böördin Niko Kautto kaadettiin boksissa ja pallo vietiin oikeutetusti pilkulle. Kautto asettui laukomaan 11 metristä itse, mutta Jori ”Sergio Goycochea” Lagerblom torjui rankkarin vasemmasta kulmasta uskomattoman hienosti. Jakson loppupuolella parhaat paikat tuli vierasjoukkue Blackbirdille, joka pääsi yrittämään vapaapotkuja vaarallisilta alueilta useaan otteeseen. JPS-puolustus ja Lagerblom kuitenkin putsasivat pallot varmasti väljemmille vesille, joten tauolle siirryttiin 1-0 lukemissa.

Tauolla Jipsi teki kaksi vaihtoa keskikentälle, kun Juho ”Rabona” Huttunen ja Eemeli ”Emppu” Jokinen tulivat sisään. Miehet toivat keskikentällä hyvää liikettä ja pallovarmuutta ja toisella jaksolla Jipsin peli olikin huomattavasti järkevämpää ja turvallisempaa. Peli poukkoili päästä päähän, mutta kumpikaan joukkueista ei onnistunut viimeistelemään palloa verkon perukoille. Maalissa Lagerblom esitti muutaman komean torjunnan ja hyökkäyspäässä Ahokas ja Mäkiniemi tuhlasivat hyviä ja vähemmän hyviä tontteja. Lopussa JPS kulutti aikaa kansainväliseen tapaan, joten kovatasoinen Kolmosen ottelu päättyi lopulta Jipsin 1-0 voittoon.

Ottelu oli äärimmäisen tasainen ja sen olisi voinut voittaa kumpi tahansa joukkueista. JPS:n pelissä oli paljon hyvää, mutta paljon myös parannettavaa. Paikkoja luotiin voittoon riittävästi, mutta niitä myös annettiin vieraille liikaa. Hieno taistelu ja maalivahti Lagerblomin paraatipelastukset toivat kuitenkin makean ja tärkeän voiton. Kolmen pisteen kera on mukava lähteä viikonlopun viettoon!

Kokoonpano: Jori Lagerblom (MV), Joonas Heino, Erkka Pönni ©, Mika Halonen, Tom Korolainen, Aapo Autio (80’ Kasper Mäkelä), Santeri Paajanen, Gökhan Ates (45’ Juho Huttunen), Antti Tolvanen (45’ Eemeli Jokinen), Jaakko Ahokas, Juho Mäkiniemi. Vaihdossa Teemu Holopainen (MV) ja Tommi Taavila


Näytä lisää uutisia