SaPa - JPS 1-2

JPS kaivoi 3 pistettä viimesiestäkin ottelusta, kun SaPa kaatui Pieksämäellä lauantaina. SaPa aloitti ottelun ehkä hieman odotettua terävämmin. Kun JPS:n peli oli lähinnä epämääräistä hapuilua ja Lasse Saaren rangaistuslaukaus epäonnistui, otti SaPa ottelun komentoonsa ja siirtyi 1-0 johtoon komealla ylänurkkalaukauksella ottelun alkuvaiheessa. Hieman tämän jälkeen pitkästä aikaa avauksessa esiintynyt Timo Eirola menetti pallon vaarallisesti sivurajan tuntumassa. Timon jalat eivät toimineet läheskään yhtä vikkelästi kuin perinteisesti on totuttu näkemään, joten SaPan pelaaja karkasi laidasta yksin läpi. Onneksi entistä seuraansa vastaan pelannut Teemu Holopainen torjui läpiajon. Tämän jälkeen JPS terästäytyi hieman ja alkopi luomaan tilanteita. Lopulta kärjessä pelannut Lasse Saari onnistui viimeistelemään voittoon tarvittavat kaksi osumaa. Lassella olikin ottelussa rankkarin ja maalien lisäksi vielä noin 10 kappaletta avopaikkoja lisämaaleihin. Kun Lassen lisäksi muutkaan toropaiset tai SaPan pelaajat eivät osuneet enää maalipuiden väliin päättyi ottelu lukemin 1-2.

JPS sijoittui sarjassa lopulta kuudenneksi. JPS:n kausi osoittautui varsin kaksivaiheiseksi. Kevätkierros oli Jipsin osalta hankala. Kahdeksasta ensimmäisestä pelistä punanutut onnistuivat haalimaan vain neljä pistettä. Tässä vaiheessa joukkue majaili nollassa pisteessä kärsinyttä SaPaa ennen toiseksi viimeisenä. JPS onnistui kuitenkin ottamaan lopuista 12 ottelusta 9 voittoa, 2 tasapeliä ja vain yhden tappion. Näistä viimeiset 9 peliä sujuivat ilman tappioita ja viimeiset 5 peliä päättyivät JPS:n voittoon. Tasonnousua selittää suurelta osin vaihto-opiskelijoiden ja muualla kesätöitä tehneiden pelaajien runsas paluumuutto takaisin Jyväskylään.


Näytä lisää uutisia