JPS - FC Blackbird 0-2

JPS hävisi tiistaina pelatun ottelun FC Blackbirdille lukemin 0-2. Ensimmäinen puoliaika oli tasaista vääntöä, mutta valitettavasti FC Blackbird sai täydellisen lahjamaalin, kun Erkka Pönni yritti pudottaa rinnallaan keskityspalloa maalivahti Teemu Holopaiselle. Valitettavasti Temppeli pyrki ottamaan pallon suoraan keskityksestä, joten pudotus lipui omaan maaliin. Toisen puoliajan alussa FC Blackbird sai vielä tekemällä tehdyn maalin.

Koko ottelun ajan pallon hallinta oli pääasiassa FC Blackbirdillä, mutta JPS puolusti kurinalaisesti ja sai omat tilaisuutensa vastahyökkäyksistä. Tällä kertaa FC Blackbird kuitenkin viimeisteli tilanteensa Jipsiä paremmin.

JPS:n peleissä on nyt parin viikon tauko, kun Liikunnan Riemu lähtee Espanjaan kohti opiskelijoiden EM-kisoja. Seuraavaksi JPS nähdään tositoimissa perjantaina 5.7. Vehkalampi 2:lla, kun vastaan asettuu Savon Pallo Pieksämäeltä. Tervetuloa!


Näytä lisää uutisia