SC KuFu-98 - JPS 4-2

JPS hävisi keskiviikon kamppailun KuFua vastaan lukemin 4-2. KuFu teki aivan ottelun alkuvaiheessa kaksi maalia, jotka aiheuttivat protestointia Jipsin riveissä. Ensimmäinen nähtiin, kun tuomari vihelsi pallon pilkulle KuFun pelaajan kaaduttua melko heppoisen kontaktin jälkeen. Toisessa KuFun maalissa maalin tehnyt pelaaja otti pallon kädellään haltuun ennen viimeistelyä. Näin JPS joutui lähtemään takaa-ajoon varsin hankalassa tilanteessa. JPS pyrki pelaamaan suoraviivaista peliä ja pääsi ottelussa hyvin mukaan. Antti Neuvonen pääsi lopulta kaventamaan ottelun tällä kertaa kärjessä pelanneen Erkka Pönnin syötöstä. Kun Arash Muridiyadz vielä tasoitti ottelun ensimmäisen puoliajan lopussa rankkarista, oli JPS jälleen täysin mukana ottelussa. Toisella puoliajalla kapealla ringillä Kuopioon lähteneen Jipsin jalat alkoivat kuitenkin hyvästä taistelusta huolimatta loppumaan ja näin KuFu alkoi hallita peliä yhä enemmän ja enemmän. Lopulta JPS:n puolustus murtui ja KuFu iski kahden maalin myötä loppulukemiksi 4-2.

Seuraavan ottelun JPS pelaa keskiviikkona 12.6.klo 19:00  FC Villikettuja vastaan Vaajakosken liikuntapuistossa.


Näytä lisää uutisia