JPS - SiPS 2-2

JPS avasi pistesaldonsa perjantaina SiPSiä vastaan. Ottelu oli alusta asti tasaista vääntöä. Ensimmäisellä puoliajalla JPS:llä oli tosin vaikeuksia luoda maalipaikkoja. SiPS sen sijaan alkoi sai muutaman hyvän tilanteen. Ensimmäinen maali nähtiin, kun SiPSin Jere Roivanen iski komeasti vapaapotkun parista kympistä sisään. Ensimmäisen puoliajan loppuun SiPS iski vielä kulmapotkusta lukemiksi 2-0. Toisella puoliajalla peli alkoi kääntymään yhä enemmän Jipsille. Lopulta odotettu kavennusmaali nähtiin, kun Lasse Saari pommitti Antti Tolvasen antaman vapaapotkun yläriman kautta sisään. Kavennuksesta JPS tuntui saavan entistä enemmän virtaa peliinsä. Tommi Taavilan pusku oli jo tasoittaa pelin, mutta se viuhui niukasti yläkulman ohi. JPS:n taistelu palkittiin ottelun viimeisessä tilanteessa lisäajalla, kun Saari vapautti Antti Neuvosen läpiajoon ja Antti kiitti viimeistelemällä tasoiusosuman.

Tässä ottelussa oli huomattavasti parempi peli-ilme kuin aikaisemmissa Huima- ja FCV-otteluissa. Lisäksi henkisesti tärkeät maalitili ja pistetili saatiin auki. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Koska lauantain JPS-JoPS ottelu peruttiin joensuulaisten Regions Cupin ottelun vuoksi, Jipsin seuraava ottelu on tiistaina 21.5. klo 19:15 Vehkalampi 2:lla pelattava JPS-BET. Tervetuloa!


Näytä lisää uutisia