JPS:n 50-vuotisjuhlaturinat!

rn
JPS:n 50-vuotisjuhlat huipentuivat kuluvana viikonloppuna perjantain kansanjuhliin Kypärämäen koululla ja eilen lauantaina A-salilla vietettyyn illanviettoon.
Kansanjuhlan ohjelmasta ja tarjoilusta vastasi JKL:n teatteriyhdistys Kulissi, josta heille suuri kiitos. JPS ry:n puheenjohtaja Pauli Rintala ja JPS Juniorit RY:n tuore puheenjohtaja Eino Leisimo pitivät juhlassa puheet luoden katsauksen seuran juuriin ja tulevaisuuden näkymiin. Tilaisuudessa julkistettiin myös JPS:n uunituore historiikki "Persoonallinen Palloseura", jonka tekoprosessista kertoi kirjan kirjoittaja Mikko Mäkinen. Hyvän vastaanoton saanutta kirjaa voi jatkossa ostaa Bandyliigan kotiotteluissa kioskista.rn

Iltajuhlaa A-salilla kunnioitti läsnäolollaan myös seuran perustaja Olavi Hakala Hilkka-vaimoineen, joita seura-aktiivit ja entiset pelaajat kävivät vuoroin jututtamassa. Illan juhlapuhujana kuultiin kaupunkineuvos Jaakko Lovénia, joka lämpimässä puheessaan korosti joukkuepelien ja seuratyön merkitystä arvokkaan sosiaalisen pääoman tuojana harrastajilleen.

JPS:n entisistä pelimiehistä koottu JPS-Bandy vastasi illan musiikista ja vierailevana tähtenä esiintyi nuori laulajalupaus Janita Voudinmäki, joka nostatti karismaattisella äänellään tunnelman kattoon heti juhlan alkupuolella.

Seuran aktiiviset naiset olivat järjestäneet maukkaan tarjoilun, josta kiitos koko porukalle. Ruokailun jälkeen kuulimme Jyväskylän kaupungin, Suomen Jääpalloliiton, Suomen Palloliiton Keski-Suomen Piirin sekä TUL:n Keski-Suomen Piirin tervehdykset, joista em. tahojen edustajille kiitokset. Tämän jälkeen jaettiin vielä TUL:n ansiomerkit Seppo Hiltuselle ja Timo Knuuttilalle sekä SJPL:n ansiomerkki Pertti Helinille. Lämpimät onnittelut ja kiitokset näille seura-aktiiveille pitkäaikaisesta seuratyöstä.

Vesa Kotimäki oli koonnut upean multimediaesityksen vanhoista valokuvista, lehtiartikkeleista ja haastattelupätkistä, jotka kirvoittivat nostalgisia kommentteja ympäri salin entisten ja nykyisten pelimiesten ja seuratoimijoiden taholta. Kooste kokosi hienosti seuran historian kuviksi ja nosti esille myös seuran menestyksekkäät naiset muistuttaen jääpallon sopivan hienosti myös naisten ja tyttöjen lajiksi. Toivottavasti saamme viritettyä naisjääpalloa lähiaikoina myös Jyväskylään.

Illan kuluessa nautimme vielä maukkaat kakkukahvit ja pistimme jalalla koreasti JPS Bandyn tahtiin. Seuran historiikki kiinnosti ja meni kaupaksi Mikko Mäkisen signeerauksella.

Kiitos JPS:n juhlakansalle hyvästä ja iloisesta seurasta ja kiitos esiintyjille, roudareille, talkooväelle ja juhlien järjestäjille hyvästä työstä!

Tulevana viikonloppuna jatkamme juhlimista kansainvälisen OLLI-turnauksen merkeissä.
LÄMPIMÄSTI TERVETULOA SEURAAMAAN TASOKASTA JÄÄPALLOA 2.-4.11.2012 VIITANIEMEN MONTTUUN!!
Lue lisää: http://www.jps.fi/uutiset/1073
rn
rn

 


Näytä lisää uutisia