JPS päätti kauden derbyvoittoon

rn

JPS lähti kauden viimeiseen otteluun taistelemaan sarjan kolmannesta sijasta. Toropaiset olivat ennen peliä KuFun kanssa tasapisteissä, mutta kaksi maalia heikommalla maalierolla. Myös BETillä oli ottelussa vielä panosta, sillä sen saattoi pudota sarjassa kolmanneksi viimeiseksi, joka pahimmassa tapauksessa tarkoittaa putoamista Neloseen. Tiukassa paikallistaistossa täyden pistepotin vei lopulta JPS lukemin 2-3 (2-3).

rn

Päävalmentaja Mikko Huhtiniemi päätti hieman sekoittaa pakkaa viimeisen kierroksen kunniaksi ja ajoi sisään uuden 3-5-2 pelisysteemin, jolla joukkue ei aikaisemmin ollut pelannut. Tämä näkyi myös kentällä melkoisena hurlumhei-meininkinä, jossa mentiin päästä toiseen. JPS aloitti ottelun todella tehokkaasti, sillä 10 minuutin pelin jälkeen punanutut olivat iskeneet jo kahdesti. Ensin Justus Peitola voitti Riku Lambergin kulman jälkeen pääpallon 100-0 ja niittasi kuulan varmasti verkkoihin. Toinen maali oli yksi kauden hienoimmista. Eemeli Jokinen lähetti nätin chippisyötön BETin linjan yli, jonka loppukaudesta hurjassa maalivireessä ollut Lasse Saari jatkoi ensimmäisellä kosketuksella suoraan ilmasta nuottaan. BET nousi peliin mukaan 22 peliminuutilla, kun pallo vietiin Timo Eirolan rikkeen jälkeen pilkulle. Sami Myllymäki oli hyvin mukana Eetu Parpalan vedossa, mutta kuti oli liian tarkka ja näin BET nousi maalin päähän. Tämän jälkeen Jaakko Ahokas pääsi läpi Jonne Silonsaaren syötöstä ja nosti pallon yli maalivahdin, mutta nosto meni hieman takatolpan ohi. Reilun puolen tunnin jälkeen JPS kuitenkin onnistui jälleen siirtymään kahden maalin johtoon. Nyytin iski jälleen Peitola päällään erikoistilanteesta, tällä kertaa ratkaisevan keskityksen antoi Marcus Åberg. Ote pysyi edelleen Jipsillä ja kolmikko Peitola-Saari-Jokinen pelasi viimeksi mainitun kaksin maalivahdin kanssa, mutta tällä kertaa Slava Liukonen veti pitemmän korren torjuen jalallaan Jokisen vasurikudin. BET tuli vielä ennen taukoa uudestaan maalin päähän. Parpala viimeisteli päiivän toisensa komealla vaparilla boksin kulmasta. Näin jo taukoon mennessä oli Vehkalla nähty viisi osumaa.

rn

Puoliajalla Huhtiniemi päätti, että hawaijipalloa oli nähty tarpeeksi ja JPS siirtyi vanhaan tuttuun 4-5-1 systeemiin. Muutos myös näkyi kentällä eikä toisella jaksolla maalipaikkoja syntynyt läheskään ensimmäisen tahtiin.BETillä oli muutama hyvä tilanne tasoittaa ottelu. Paras näistä avautui Joona Ojalalle, jonka pilkun kohdalta lähteneen vedon Myllymäki loistavasti torjui. Jipsillä oli hyviä tilanteita lisätä johtoaan, mutta toisella jaksolla ruuti oli märkää. Peitolalla oli pari paikkaa iskeä hatullinen täyteen, mutta sihti ei ollut kohdallaan. Pitkästä aikaa kentällä nähty Roope Luomala oli myös lähellä maalintekoa, mutta huono osuma palloon avoimessa paikassa pilasi tilanteen. Lähimpänä osumaa oli Ahokas, jonka komea vapari 25 metristä kilpistyi tolppaan. Näin toisella jaksolla ei maaleja nähty ja peli päättyi ensimmäisen jakson lukemiin.

rn

Myöhemmin Kuopiosta kantautui tieto, että SaPa oli voittanut KuFun ja näin JPS sijoittui lopulta sarjassa kunniakkaasti kolmanneksi. JPS haluaa lämpimästi kiittää kaikkia kannattajiaan ja toivottavasti ihmiset löytävät tiensä Vehkalammelle myös kaudella 2013! Koko kaudesta julkaistaan vielä yhteenveto lähiaikoina.

rn

BET – JPS 2-3 (2-3)

rn

5 min 0-1 Peitola (Lamberg)

rn

10 min 0-2 Saari (Jokinen)

rn

22 min 1-2 Parpala rp

rn

33 min 1-3 Peitola (Åberg)

rn

38 min 2-3 Parpala

rn

JPS: Sami Myllymäki – Jonne Silonsaari, Timo Eirola, Riku Lamberg – Marcus Åberg, Antti Neuvonen (v) (88 min Ville Kujanpää), Lasse Saari (v) (60 min Roope Luomala), Aapo Autio, Eemeli Jokinen – Jaakko Ahokas (v), Justus Peitola (85 min Teemu Holopainen)

rn

-VK-

rn


Näytä lisää uutisia