JPS voitokas juhlaottelussa

rn

rn

JPS:n 50-vuotisjuhlaottelu pelattiin Harjun stadionilla, jossa on aikoinaan pelattu sekä jääpalloa että jalkapalloa. Kuva: Matti Häyrynen.

rn

JPS pelasi 50-vuotisjuhlaottelunsa keskiviikkona Harjun stadionilla paikalliskilpailija Blue Eyes Teamia vastaan. Harjulle oli saapunut Jipsiä juhlistamaan todennäköisesti JPS-jalkapallon ennätysyleisö, arviolta vajaa 400 henkeä. Ottelu päästiin pelaamaan loistavassa säässä ja hienossa kunnossa olevalla nurmimatolla. Toropaiset pääsivät otteluun lähes täydellä miehistöllä ja onnistuivat niistämään sarjapisteet sinisilmiltä 2-0 voittolukemin.

rn

rn

Ottelu alkoi puolin ja toisin varovaisesti joukkueiden pyöritellessä vuorotellen palloa lähinnä keskikentällä ja ensimmäisen vartin aikana ei maalipaikkoihin päästy. Noin 20 minuutin pelin jälkeen JPS alkoi ottaa ottelua enemmän haltuunsa ja ensimmäinen maalipaikka tuli Justus Peitolalle, mutta tämän pusku Lasse Saaren keskityksestä jäi hieman löysäksi eikä Slava Liukosella ollut vaikeuksia torjunnassa. BETin ensimmäinen paikka tuli Kalle Palholle, joka pääsi etenemään boksin sisään ja ampui hyvän kudin kohti etuyläkulmaa, mutta hyvin sijoittunut Teemu Holopainen onnistui torjumaan laukauksen. Ensimmäisen jakson viimeisen 20 minuutin aikana punanutut rakensivat useita maalitilanteita. Ensin läpi ottelun pirteästi esiintynyt Eemeli Jokinen prässäsi onnistuneesti vastustajan puolustajaa, jonka jälkeen pallo päätyi Peitolalle. Tämä syötti poikittain Jaakko Ahokkaalle, joka laukoi suoraan syötöstä noin 20 metristä. Laukaus oli hyvä ja tarkka suuntautuen kohti alakulmaa, mutta Liukonen oli jälleen pallon tiellä. Muutama minuutti tämän jälkeen Marcus Åberg lähetti matalan keskityksen oikealta ja peliväline ajautui kaikkien läpi takatolpalla odottaneelle Jokiselle, mutta tilanne syntyi niin nopeasti, että Jokinen ei saanut kunnon osumaa palloon. Pari minuuttia tästä ja Jokinen oli jälleen vauhdissa. Nyt mies sai pallon 20 metriin, laittoi nätillä harhautuksella pakin kahville ja pääsi laukomaan boksin rajalta vasurillaan, mutta laukaus oli hieman liian korkea ja pallo painui ylärimaa hipoen yli maalin. 35 minuutin kohdalla punanutut pelasivat pallon nätillä syöttöpelillä Santeri Paajaselle, joka haki sisäsyrjäsijoituksella noin 20 metristä maalin alakulmaa, mutta Liukonen venyi jälleen haamupelastukseen aivan tolpan juuresta.

rn

rn

Pelikellossa oli 39 minuuttia, kun JPS vihdoin onnistui rikkomaan kuparisen. Pallo ajautui vasemmalta tulleen keskityksen jälkeen oikealle kulmalipulle Peitolalle, joka käännähti taitavasti kahden BET-puolustajan välistä ja lähetti matalan keskityksen maalille. Keskitystä lähtivät katkaisemaan Liukonen ja BETin puolustaja, mutta Select livahti molempien välistä maalin eteen, jossa Ahokkaalla oli helppo työ ohjata pallo tyhjään maaliin. Ennen puoliaikavihellystä Paajanen pääsi kokeilemaan vielä kertaalleen laukaustaan reilusta 20 metristä, mutta tällä kertaa kuti suuntautui liiaksi keskelle eikä Liukosella ollut vaikeuksia torjunnassa. Näin puoliajalle siirryttiin toropaisten ansaitussa 1-0 johtoasemassa.

rn

rn

Toisen jakson alkuun sinisilmät tulivat uudella sykkeellä ja ottivat pelin haltuunsa. Jipsin oma pelinrakentelu takelteli pahasti ja pallonhallinta pysyi selvästi vierasjoukkueella. Hallinnasta huolimatta selkeitä maalipaikkoja BET ei juuri kyennyt rakentamaan. Muutamia maalinedustahässäköitä lähinnä erikoistilanteiden jälkeen Jipsin maalilla nähtiin, mutta näistä ei tulosta syntynyt. Kesken BETin painostuksen JPS sai kulmapotkun, kun pelikellossa oli 67 minuuttia. Åberg lähetti tuttuun tapaan vasemmalta laadukkaan kulman, jonka vapaaksi unohdettu Jarkko Jokiranta pääsi puskemaan takakulmaan maalivahdin alueen rajalta. Jokiranta päätti juhlistaa maaliaan paljastamalla massiivisen yläkroppansa katsomolle, jonka johdosta tuomarin oli annettava varoitus miehelle. Noin varttia ennen loppua BETillä oli pari hyvää tilannetta kaventaa tilannetta. Ensin Joona Ojala pääsi hieman varkain nokikkain Holopaisen kanssa, mutta Holopainen sai loistavalla yhden käden torjunnalla estettyä kavennusmaalin synnyn. Muutama minuutti tämän jälkeen Eetu Parpala pääsi puskemaan hyvästä paikasta, mutta pusku jäi hieman voimattomaksi ja Holopainen hoiteli jälleen tilanteen. Pelin viimeisen vartin aikana Jipsillä oli useita tilanteita kaunistella lukemia. Ensin Jokinen pääsi Ahokkaan syötöstä yrittämään maalintekoa, mutta nosto Liukosen yli meni hieman maalin ohi. Sitten Simo Kinnunen pääsi Ville Kujanpään läpisyötön jälkeen puolittaiseen läpiajoon, mutta Liukonen pelasti tilanteen hienolla vastaantulolla. Vielä aivan peliajan lopussa Kujanpää pelasi Ahokkaalle loistavan paikan viimeistellä illan toinen osuma, mutta kaikkien hämmästykseksi Ahokas onnistui laukomaan pallon viidestä metristä tyhjän maalin yli. Lisämaaleja ei siis nähty ja näin juhlaottelu päättyi juhlavasti JPS:n 2-0 voittoon.

rn

rn

Ottelu oli kaikkine oheistoimintoineen loistava tapahtuma, joka varmasti jäi kaikkien pelaajien mieleen pitkäksi ajaksi. Iso kiitos kaikille tapahtuman järjestelyyn osallistuneille henkilöille ja totta kai paikalle saapuneelle runsaslukuiselle yleisölle!

rn

Seuraavaksi JPS on tulessa jo lauantaina, jolloin vuorossa on Region’s Cupin puolivälieräottelu SJK II:sta vastaan. Ottelu pelataan Vehkalammen kentällä alkaen klo 13.00.

rn

JPS - BET 2-0 (1-0)

rn

39 min 1-0 Ahokas (Peitola)

rn

67 min 2-0 Jokiranta (Åberg)

rn

JPS: Teemu Holopainen – Marcus Åberg, Jarkko Jokiranta (v), Joonas Heino, Antti Vanhala – Lasse Saari (69 min Simo Kinnunen), Santeri Paajanen (61 min Riku Lamberg), Simo Ihalainen, Eemeli Jokinen, Jaakko Ahokas – Justus Peitola (83 min Ville Kujanpää)

rn


Näytä lisää uutisia