JPS nollasi Riverballin

rn

Jipsillä oli sunnuntaina edessään jo viikon kolmas ottelu, kun viime vuonna Kakkosesta pudonnut Riverball saapui Joensuusta punanuttujen vieraaksi. Toropaisten lähtökohdat peliin eivät olleet helpot, sillä monella pelaajalla oli isot minuutit alla viikon otteluista ja poissaoloja oli runsaasti. Vaihtopenkille ei saatu tällä kertaa kuin yksi pelaaja. Varsinkin puolustuslinjaa oli jouduttu rukkaamaan ankarasti, sillä viikon aiempiin otteluihin verrattuna linjassa oli kolme uutta miestä. Vaikeista ennakkoasetelmista huolimatta JPS pelasi mainion ottelun ja tuloksena oli viikon kolmas voitto.

rn

Peli alkoi vauhdikkaasti ja JPS sai ensimmäisen maalitilanteensa jo kolmen minuutin kohdalla. Justus Peitola pääsi puskemaan Simo Ihalaisen kulmapotkusta, mutta maalia päin suuntautunut pusku kilpistyi vastustajan puolustajaan. Muutama minuutti tästä ja Riverball sai aikaan hyvä laukauksen noin 25 metristä, joka otti hankalan pompun märästä keinonurmesta, mutta Teemu Holopainen onnistui torjunnassaan. JPS pelasi varsinkin ensimmäiset 20 minuuttia hyvää futista ja vartin kohdalla Peitola oli jälleen päällään asialla, tällä kertaa Joonas Heinon keskityksestä, mutta hyvästä paikasta lähtenyt pusku suuntautui melko selvästi yli maalin. Vajaan puolen tunnin kohdalla Riverball oli lähellä johtomaalia. Riverin pelaaja pääsi laukomaan noin seitsemästä metristä oikealta tulleesta keskityksestä, mutta JPS-puolustus onnistui blokkaamaan laukauksen. Hieman ennen taukoa Peitolalla oli kolmas mahdollisuutensa rikkoa Jipsin kuparinen. Eemeli Jokinen syötti kulmapotkun jälkitilanteesta Peitolalle boksin sisään, jossa tämä pääsi laukomaan pilkun kohdalta, mutta veto epäonnistui ja painui reilusti maalin ohi. Tauon koittaessa Jyväskylän sateisessa sunnuntai-illassa tilanne oli edelleen kiikarilukemissa.

rn

rn

Olli Vainio pelasi koko puolustuslinjan tavoin hienon ottelun

rn

Punanutut aloittivat toisen jakson erittäin vahvasti. Heti alussa Olli Vainio ja Ihalainen pelasivat lyhyen vapaapotkukuvion oikealla laidalla ja Ihalainen pääsi keskittämään. Pallo ajautui muutaman pelaajan läpi pilkun kohdalle Simo Kinnuselle, jonka laukaus kuitenkin suuntautui hieman takakulmasta ohi. Tämän jälkeen paine pysyi vieraiden päässä ja muutaman minuutin päästä Timo Eirola pääsi kulmahässäkän jälkeen laukomaan läheltä maalia, mutta peliväline kimposi tolpan kautta maalipotkuksi. Vajaa tunti oli pelattu, kun Lasse Saari laukoi 25 metristä todellisen bomberivaparin, mutta pallo osui matkalla vastustajaan ja painui hieman yli maalin. Vajaa kymppi myöhemmin Saari oli jälleen ampumassa vaparia, tällä kertaa läheltä sivurajaa. Kaikkien odottaessa keskitystä Saari päättikin laukoa suoraan ja pallo näytti jo painuvan maalin takakulmaan, mutta lopulta se osui vain ylärimaan. Tästä ei mennyt kuin muutama minuutti kun Kinnuselle pelattiin pystysyöttö boksin sisään, missä maaliltaan ulos tullut Lassi Hurskainen tavoitteli samaa palloa, mutta myöhästyi tilanteesta sen verran, että osui Kinnusta jaloille ja tuomari päätti ehkä hieman helpohkosti viedä pallon pilkulle. Pilkun ampui totutun varmasti verkon perukoille Peitola. Maalin jälkeinen kymmenen minuutin jakso oli Jipsille vaikea. Toisella jaksolla alakynnessä ollut vierailija sai takaiskumaalista virtaa otteisiinsa ja vyörytti hyökkäyksiä JPS-maalille, mutta varsinaisia maalitilanteita se ei onnistunut rakentamaan. Pienen suvantovaiheen jälkeen punanututkin saivat taas pelistä kiinni ja lopulta kotijoukkue oli loppuminuuteilla lähempänä lisämaalia kuin vieraat tasoitusta. Peitola pääsi vielä kertaalleen yrittämään Heinon keskityksestä, mutta etutolpalta lähtenyt ohjausyritys ei onnistunut kunnolla. Viisi minuuttia ennen loppua Kinnunen pelasi laidalta hyvin toiseen aaltoon, jossa Saari otti pallon haltuun ja laukoi lujaa kohti etuyläkulmaa, mutta tolppaa hipoen pallo päätyi sivuverkkoon. Lisäajalla koettiin vielä yksi kauhunhetki, kun Riverin pelaaja pääsi ampumaan 20 metristä vastapalloon, mutta kuti suuntautui reilusti maalin yli.

rn

rn

Voittomaalin iskenyt Justus Peitola oli vahva myös ilmatilassa

rn

Ottelu päättyi siis Jipsin voittoon lukemin 1-0. Punanuttujen peli-ilme oli mainio, varsinkin ottaen huomioon niukan pelaajatilanteen ja käsillä olevan otteluruuhkan. Punaisten syöttöpeli toimi ajoittain paremmin kuin kertaakaan tällä kaudella. Puolustuspeli toimi myös vaihdoksista huolimatta suurimman osan aikaa erinomaisesti. Myös laitoja onnistuttiin käyttämään hyökkäyksissä paremmin kuin monissa aiemmissa peleissä, varsinkin Jokisen ja Heinon vasemman laidan yhteispeli loi ajoittain hyviä tilanteita. Oikealla laidalla pilkun hankkinut Kinnunen pelasi kenties parhaan ottelunsa Jipsin paidassa. Jipsin härkäviikot saavat päätöksensä keskiviikkona Kuopiossa, jossa punaisten kanssa täydestä pistepotista taistelee Zulimanit.

rn

rn

Kovaa työtä läpi ottelun tehnyt Jaakko Ahokas nähtiin usein myös puolustuksen apuna

rn

JPS – Riverball 1-0 (0-0)

rn

68 min 1-0 Peitola rp

rn

JPS: Teemu Holopainen – Olli Vainio, Timo Eirola, Jarkko Jokiranta, Joonas Heino (v) – Simo Kinnunen, Jaakko Ahokas, Simo Ihalainen, Eemeli Jokinen, Lasse Saari (v) (85 min Jahad Yari) – Justus Peitola

rn

-VK-


Näytä lisää uutisia