JPS taipui selvään tappioon SiPSin vieraana

rn

JPS joutui hankalaksi tiedettyyn vierasotteluun SiPSiä vastaan vaikeista lähtökohdista, sillä matkasta puuttui iso joukko pelaajia. Itse ottelussa Jipsi oli loppujen lopuksi vailla mahdollisuuksia ja neljä KuPS:in liigapelaajaa mukaansa saanut SiPS aiheutti JPS:n suurimman tappion miesmuistiin.

rn

Punanutut joutuivat miespulan vuoksi muokkaamaan kokoonpanoaan kovalla kädellä, sillä matkasta puutui käytännössä koko joukkueen keskikenttä. Tämän vuoksi otteluun lähdettiin 4-3-3 taktiikalla, jolla JPS ei ole aiemmin pelannut ja se myös näkyi ottelussa. Alkuvihellyksestä ei kulunut kuin 5 minuuttia, kun kotijoukkue onnistui ensimmäisen kerran. JPS päätti alkupalaverissaan poikkeuksellisesti jättää vastustajan kulmapotkuissa kolme pelaajaa ylös ja katsoa miten vastustaja tähän reagoi. Tämä kikka osoitti toimivuutensa SiPSin ensimmäisessä kulmassa. Pallo purettiin kulman jälkeen boksin rajalle, jossa ei ollut yhtään punapaitaista pelaajaa. Aleksi Paananen sai aivan rauhassa ottaa pelivälineen haltuun, jonka jälkeen hän sijoitti sen tarkasti tolpan kautta maaliin. Vartin pelin jälkeen kotijoukkue tuplasi johtonsa, kun Ali Koljonen pamautti todella komean laukauksen noin 25 metristä yläriman kautta verkon perukoille. Pelikellossa oli 26 minuuttia, kun Jipsin verkko heilui jälleen. Tällä kertaa vasemmalta lähteneen matalan keskityksen ampui pienestä kulmasta takatolpan kautta sisään Jaakko Oikarinen. Näin ottelu oli käytännössä jo ohi ennen kuin puoli tuntia oli edes täyttynyt. Jipsillä ei ensimmäisellä jaksolla ollut kuin muutama mahdollisuus avata maalitilinsä, mutta tauolle siirryttiin kotijohdossa 3-0.

rn

Toinen jakso ei paljonkaan poikennut ensimmäisestä. SiPSin taitavat pelaajat pitivät palloa huomattavasti Jipsiä enemmän ja rakensivat maalipaikkoja avausjaksoa enemmän, mutta pukukoppiin jäänyt viimeistelytaito ja Sami Myllymäen upeat torjunnat estivät lisämaalien synnyn. SiPS olisi voinut iskeä useammankin osuman, mutta ensimmäisenä onnistui JPS. Vaihdosta kentälle kirmannut yleensä veräjänvartijana toimiva Teemu Holopainen iski komean osuman vasurivolleylla pilkun kohdalta Olli Vainion keskityksestä. Maalin jälkeen toropaiset saivat hetken momentumin, mutta lisämaaleihin ei kyetty ja kotijoukkue sinetöi voittonsa viimeisen kympin aikana Juuso Hartikaisen kahdella osumalla.

rn

Vaikka JPS ei saanutkaan läheskään optimaalista miehistöä kentälle täytyy kotijoukkueelle antaa tunnustus erinomaisesta pelistä. JPS ei ole vastaavassa viennissä ollut sarjapeleissä muutamaan vuoteen. Kotijoukkueen pelaajien taitotaso oli yksinkertaisesti liian korkea punaisten näkökulmasta ja tuloksena oli täysin ansaittu tappio.

rn

SiPS – JPS 5-1 (3-0)

rn

5 min 1-0 Paananen

rn

14 min 2-0 Koljonen

rn

26 min 3-0 Oikarinen

rn

72 min 3-1 Holopainen (Vainio)

rn

81 min 4-1 Hartikainen

rn

86 min 5-1 Hartikainen

rn

JPS: Sami Myllymäki – Marcus Åberg, Erkka Pönni, Joonas Heino, Riku LambergJarkko Jokiranta, Aapo Autio, Olli Vainio – Ville Kujanpää (69 min Teemu Holopainen, Jaakko Ahokas (81 min Simo Kinnunen), Justus Peitola. Vaihdossa Timo Eirola.

rn

-VK-


Näytä lisää uutisia