Kausiennakko: Itä- ja Keski-Suomen kolmonen 2012

Nyt alkaa harjoitusottelut olla taputeltu Itä- ja Keski-Suomen kolmosen joukkueiden osalta ja kauden alku on jo ovella. JPS:n tiedusteluosasto on analysoinut joukkueiden voimasuhteita ennen kauden alkua. Kaiken kaikkiaan lohko tulee vahvistumaan erittäin paljon, sillä kakkosesta pudonneet Riverball ja FCV korvaavat neloseen pudonneet KaPa-51:n Ja JIlveksen. Lisäksi vahvistumisen merkkejä on havaittavissa myös muissa joukkueissa. Jyväskylässä, Kuopiossa ja Joensuussa kolmosta ylemmillä sarjatasoilla pelaavat ainoastaan JJK, KuPS ja Jippo. Jokaisessa näistä kolmesta kaupungista olisi potentiaalia saada ainakin kakkosdivaritason joukkue kovimman kärjen taakse. Lohkon kovaa tasoa kuvaa muun muassa JPS:n ja Riverballin selviytyminen Suomen Cupin 6. kierrokselle asti, mihin ei yksikään muu Suomen kolmosen joukkueista kyennyt. Alla on esitetty joukkuekohtaiset analyysit.

rn

 

rn

JPS

rn

Sarjan mestaruutta puolustavalla Jipsillä on viime kaudesta aika paljon vaihtuvuutta muun muassa pitkäaikaisten loukkaantumisten vuoksi. Uusia pelaajia ovat Sami Myllymäki (FCV), Antti Vanhala (ViPa), Jonne Silonsaari (SavU), Erkka Pönni (FC Blackbird), Olli Vainio (ViPa), Jahad Yari (FCK), Jaakko Hanhikoski (KPV), Roope Luomala (Loiske) ja Justus Peitola (MP). Kaikki vahvistukset ovat jo päässeet näyttämään kyntensä JPS:n harjoitus/cup-otteluissa ja jälki on ollut vakuuttavaa. JPS saavutti cup-menestyksen lisäksi kolmosen X-Gamesin voiton BETin, Blackbirdin ja Huiman kamppailusta huolimatta. Alkavalla kaudella JPS pyrkii hallitsemaan kenttätapahtumia vastustajasta riippumatta. Myös valmennusjohto ja muu taustaorganisaatio on kokenut suuren nuorennusleikkauksen viime kaudesta. JPS:n valmentajina toimivat viimekauden pelaajarinkiin kuuluneet pitkäaikaisloukkaantuneet Mikko Huhtiniemi, Niko Nuttunen ja Veli-Matti Tranberg.

rn

Ottelut ennen kauden alkua:

rn

JPS - Huima 5-1

rn

JIlves - JPS 0-5 (Suomen Cup)

rn

FC Peltirumpu - JPS 1-3 (Suomen Cup)

rn

JPS - Pallo-Iirot 3-2 j.a. (Suomen Cup)

rn

JPS - LPS 0-3 (Suomen Cup)

rn

JPS - FC Blackbird 3-1 (X-Games)

rn

JPS - BET 2-0 (X-Games)

rn

JPS - MultiAnts 15-0 (Regions Cup)

rn

 

rn

FCV

rn

Kakkosdivisioonasta pudonnut FCV on saanut täksi kaudeksi kokoon suuren osan viime kauden pelaajista, mutta osa on vaihtanut seuraa lähialueiden kakkos- ja kolmosdivisioonajoukkueihin. Joukkue on kaiken kaikkiaan nuorentunut vahvasti. FCV tekee alueella vahvaa juniorityötä ja osalle juniori-ikäisistä pelaajista on luvassa tärkeä rooli joukkueessa tulevalla kaudella.

rn

Ottelut ennen kauden alkua:

rn

FC Kurdistan - FCV 4-1 (Suomen Cup)

rn

Souls AC - FCV 0-6 (Suomen Cup)

rn

FCV - SC Riverball 1-3 (Suomen Cup)

rn

Kuusysi - FCV 7-3

rn

TPV/2 - FCV 2-3

rn

FCV - Huima 5-3

rn

Huima - FCV 1-7

rn

FCV - Liikunta 0-2

rn

 

rn

FC Blackbird

rn

Toissa kaudella Blackbird putosi kakkosdivisioonasta ja viime kaudella sijoittui kolmosen lohkon kolmanneksi. Blackbirdin runko on pysynyt viime kaudesta hyvin kasassa. Muutamat vahvistukset muunmuassa FCV:stä sekä omista A-junioreista tuovat edelleen lisää tasoa rinkiin. Blackbird pyrkii useimmiten pitämään palloa omalla joukkueellaan ja peli on varsin kaunista katseltavaa. Kesällä nähdään, tuottaako pelityyli myös tulosta.

rn

Ottelut ennen kauden alkua:

rn

Blackbird - JJK A 0-2

rn

Liikunta - Blackbird 3-1

rn

Blackbird - Huima 2-0

rn

Blackbird - JIlves 1-0

rn

JPS - Blackbird 3-1 (X-Games)

rn

Huima - Blackbird 0-7 (X-Games)

rn

Blackbird - FP 2-2

rn

 

rn

BET

rn

BET:llä runko säilynee suurinpiirtein samana muutamaa vahvistusta lukuunottamatta. BET on perinteisesti ollut tasoltaan ailahtelevainen joukkue, joka haastaa hyvänä päivänä kenet tahansa. BET:n ja JPS:n otteluista on vuosien mittaan tullut suuria tunteita herättäviä paikalliskamppailuja, joista ei vauhtia puutu. Viimeisten neljän kauden aikana JPS:n ja BET:n 8:ssa keskinäisessä sarjaottelussa on nähty peräti 46 maalia. Tällä kaudella nämä kyseiset derbyt ovat erityisen mielenkiintoisia, sillä JPS pelaa 50-vuotisjuhlaottelunsa 1.8. Harjun stadionilla nimenomaan sinisilmiä vastaan. BET:n kotiottelu Jipsiä vastaan on puolestaa sarjan päätöskierroksen ottelu.

rn

Ottelut ennen kauden alkua:

rn

BET - Huima 3-3

rn

BET - JIlves 2-3

rn

MiKi - BET 2-0

rn

BET - Huima 2-0 (X-Games)

rn

JPS - BET 2-0 (X-Games)

rn

BET - KaDy 8-0 (Regions Cup)

rn

 

rn

Huima

rn

Huima pelasi viime vuonna pitkälti JJK:n A-juniorien avustuksella, mutta tällä kaudella heillä on kasassa kokonaan oma rinki. Huima vältti viime kaudella putoamisen nelosdivisioonaan rimaa hipoen tasapisteissä KaPa-51:n kanssa ja pisteen edellä JIlvestä. Loppukauden ottelussa JIlvestä vastaan Huima sai lopulta kenttätapahtumien vastaisesti luovutusvoiton, sillä JIlves oli peluuttanut ViPan farmisopimuspelaajiaan sääntöjen mukaan päivää liian aikaisin. Huima ei ole esittänyt alkukauden harjoitusotteluissa kovinkaan vakuuttavia otteita, mutta tiukan paikan tullen nuori joukkue saattaa venyä ihmeellisissäkin paikoissa.

rn

Ottelut ennen kauden alkua:

rn

JPS - Huima 5-1

rn

JJK/A - Huima 4-1

rn

SJK/2 - Huima 9-2

rn

FC Blackbird - Huima 2-0

rn

BET - Huima 3-3

rn

FCV - Huima 5-3

rn

Huima - FCV 1-7

rn

Huima - BET 0-2 (X-Games)

rn

Huima - Blackbird 0-7 (X-Games)

rn

 

rn

SC Riverball

rn

Joensuulainen SC Riverball putosi viime kauden päätteeksi kakkosesta kerättyään vain 12 pistettä sarjasta. Vaikka sarjamenestys oli Riverballilla heikkoa viime kaudella, kaatoivat he tuolloin muun muassa JPS:n Suomen Cupin 4. kierroksella ja pistivät kovasti kampoihin myös AC Oulua vastaan. Tälläkin kaudella cup-menestys jatkui, kun Riverball pääsi testaamaan Veikkausliigassa pelaavan Hakan otteita. Riverball ansaitsee myös erityismaininnan viihdyttävistä otteluennakoistaan YouTubessa.

rn

Ottelut ennen kauden alkua:

rn

JoPS - Riverball 0-1

rn

LehPa - Riverball 0-1 (Suomen Cup)

rn

Riverball - STPS 1-1

rn

STPS - Riverball 0-3

rn

TOU - Riverball 4-4, 3-4 r.p. (Suomen Cup)

rn

FCV - Riverball 1-3 (Suomen Cup)

rn

Riverball - Härmä 1-0 (Suomen Cup)

rn

Riverball - Haka 0-4 (Suomen Cup)

rn

STPS - Riverball 2-1

rn

SiPS - Riverball 6-0

rn

Riverball - PK-37/2 8-1 (Regions Cup)

rn

 

rn

JoPS

rn

JoPS:lla on ilmeisesti todella kapea pelaajarinki. Joukkue kuitenkin saanee tarvittaessa apua kakkosjoukkueesta sekä JIPPOn A-junnuista. JoPS on pelannut alkukauden harjoitusottelunsa melko vaihtelevasti, mikä johtunee osittain pelaajaringin koosta. Muutaman tärkeän avainpelaajan puuttuminen kokoonpanosta heikentänee joukkuetta varsin paljon.

rn

Ottelut ennen kauden alkua:

rn

JoPS - Riverball 0-1

rn

TOU - JoPS 1-0 (Suomen Cup)

rn

JoPS - SiPS/A 6-1 (Talvisarja)

rn

LehPa - JoPS 1-2

rn

Zulimanit - JoPS 3-1 (Talvisarja)

rn

SavU - JoPS 4-1

rn

KuFu - JoPS 0-2 (Talvisarja)

rn

JoPS - STPS 1-7 (Linna Cup)

rn

JoPS-SiU 9-0 (Linna Cup)

rn

JoPS - Jippo/A 5-3 (Talvisarja)

rn

JoPS - STPS 0-2

rn

JoPS- Yllätys 3-0 (Regions Cup)

rn

 

rn

SaPa

rn

SaPa pelasi viimekaudella onnettoman alkukauden keräämällä vain 6 pistettä kevätkaudelta. Syyskaudella joukkue kuitenkin terästäytyi ja pisteitä olikin lopulta 24 kauden päätteeksi, eikä putoamispeikosta ollut enää tietoakaan. SaPa on onnistunut pitämään todella hyvin salassa valmistautumisensa tulevaan kauteen, sillä JPS:n tiedustelu on onnistunut scouttaamaan SaPalta vain kaksi harjoitusottelua keväältä. SaPa ilmeisesti pyrkii tällä tavoin säilyttämään yllätysmomentin torstain sarja-avaukseen Jipsiä vastaan. Otteluun liittyvää kohua on ehtinyt jo herättää Ville Hämäläisen siirto JPS:stä pieksämäkeläisjoukkueeseen juuri avausottelun alla. JPS:n johtoporras toteaa kuitenkin viileästi, että siirto on vain vastapalkkio Teemu Holopaisen kasvattiseuralle loistavasta maalivahdista.

rn

Ottelut ennen kauden alkua:

rn

MP A - SaPa 3-0

rn

FC Kasineljä - SaPa 4-1

rn

 

rn

Zulimanit

rn

Kuopiolaisjoukkue Zulimanit oli viime kaudella keskikastin joukkue. Harjoitusotteluissa Zulimanit on esittänyt hyviä otteita, jotka johtivat muun muassa Itä-Suomen talvisarjan voittoon. Zulimaneistakin löytyy vanhaa JPS-verta, sillä vanha toropainen Lapin Vellu pelannee JPS:n scouttien korviin kantautuneiden mukaan Zulimaneissa tulevallakin kaudella.

rn

Ottelut ennen kauden alkua:

rn

KuFu-Zulimanit 0-0

rn

Zulimanit - KuPS/A 3-1

rn

SiPS - Zulimanit 2-1

rn

Jippo/A - Zulimanit 0-1 (Talvisarja)

rn

Zulimanit - JoPS 3-1 (Talvisarja)

rn

Zulimanit - SiPS/A 5-0 (Talvisarja)

rn

KuFu-Zulimanit 4-4, 5-4 r.p. (Talvisarja)

rn

ToU - Zulimanit 0-3 (Regions Cup)

rn

 

rn

SC KuFu-98

rn

KuFu on viime vuosina vakiinnuttanut paikkansa Itä- ja Keski-Suomen kolmosen kärkikastissa. Viime kaudella KuFu oli ainoa joukkue, joka kykeni viemään pisteitä Jipsiltä sarjaotteluissa. KuFu voitti molemmat keskinäiset ottelut, joten JPS:llä on tämän kauden sarjaa ajatellen hieman kalavelkoja maksettavana kuopiolaisille. KuFu ei kuitenkaan edellisellä kaudella pystynyt säilyttämään parasta tasoaan yllä koko kauden läpi, minkä vuoksi pistemenetyksiä kerääntyi lopulta sen verran, että JPS:n sarjavoitto varmistui jo hyvissä ajoin. KuFu sijoittui näin toiseksi kaudella 2011. Tulevana kesänä tulemme näkemään, säilyykö KuFun taso ottelusta toiseen. Harjoitusottelut eivät vielä ole vakuuttaneet, kun otetaan huomioon sarjan taso tällä kaudella.

rn

Ottelut ennen kauden alkua:

rn

Jippo/A - KuFu 0-4 (Talvisarja)

rn

PK-37 - KuFu 5-0

rn

KuFu - JIlves 2-3

rn

TOU - KuFu 4-3 (Suomen Cup)

rn

SiPS - KuFu 3-0 (Suomen Cup)

rn

KuFu - Zulimanit 4-4, 5-4 r.p. (Talvisarja)

rn

KuFu - JoPS 0-2 (Talvisarja)

rn

KuFu - Tampere 3-1

rn

MiKi - KuFu 1-1

rn

KuFu - HuPa 4-1 (Regions Cup)

rn

 

rn

SiPS

rn

SiPS on tämän sarjan villi kortti. Yhteistyö liigajoukkue KuPSin kanssa saattaa tuoda kentälle kovan luokan pelimiehiä. Jos yhteistyö toimii hyvin, SiPS tulee ehdottomasti kamppailemaan sarjan kärkisijoista. SiPS:ssä on ilmeisesti tapahtunut melko paljon vaihtuvuutta viime kauteen verrattuna. Kuitenkin esimerkiksi 6-0 voitto Riverballista kauden alla toimii myrskyvaroituksena sarjaotteluita silmällä pitäen.

rn

Ottelut ennen kauden alkua:

rn

SiPS - Zulimanit 2-1

rn

SiPS - PK-37 1-3

rn

SiPS - PK-37 2-2

rn

SiPS - ToU 6-0

rn

SiPS - Riverball 6-0

 

Alla on vielä NordicBetin tarjoamat kertoimet Keski- ja Itä-Suomen kolmosen lohkon voittajasta:

FCV: 2.75

FC Blackbird: 2.80

JPS: 4.00

SC Riverball: 4.00

SiPS: 4.00

SC KuFu-98: 6.75

Zulimanit: 13.00

BET: 25.00

JoPS: 25.00

Huima: 80.00

SaPa: 80.00

 

JPS toivottaa hyvää jalkapallokesää kaikille kannustajille, pelaajille ja taustahenkilöille.JPS:n kotiotteluissa voi ostaa 10€:lla kannattajakortin, joka oikeuttaa ilmaiseen sisäänpääsyyn, kahviin ja makkaraan jokaisessa sarjan kotiottelussa. Lisäksi JPS myy 50-vuotisjuhlamukeja niin ikään 10€:lla. Ennenkaikkea JPS toivottaa juuri sinut katsomaan upeita suorituksia ja tunnerikkaita urheiluhetkiä kentän laidalle torstaina klo 19.45 pelattavasta JPS-SaPa ottelusta lähtien.

 

-TE-

 


Näytä lisää uutisia