BANDYLIIGA

Pelit jatkuu! VIHDOINKIN!!!

 JPS:n bandyliigajoukkue jatkaa sarjaa pitkän tauon jälkeen. Edellinen liigaottelu oli 11. joulukuuta Lappeenrannassa. Kuukausi on pitkä aika kesken sarjakauden. Tauko venähti tuon tapaninpäivän myrskyn takia näin pitkäksi. Lisäksi vielä tämän kauden kukkanen!  Kuusi viikkoa kotiotteluiden välissä on sarjaohjelman laatijoiden terveiset Jyvässeutulaisille uskollisille jääpallokatsojille. Tällä tavalla on turha houkutella uusia jääpallon ystäviä katsomoihin! No aina on toivoa paremmasta.

 Sitten seuraaviin otteluihin. Loppiaisena JPS matkaa Porvooseen Akilleksen vieraaksi. Porvoolaisilla on kasassa vasta neljä pistettä, mutta vastustajat ovat oleet sarjan kärkipäästä. Voitot ovat tulleet vieraissa Torniosta ja Botniasta! Marraskuulta jouduttiin Akilleksen pari kotipeliä perumaan lauhan sään vuoksi, joten Akilles on pelannut vasta kaksi kotiottelua. Kokenut Tuomo Partanen ja loppujen lopuksi Porvoon valinnut Lasse Karppinen ovat paikanneet muutamaa pois lähtenyttä mallikaasti. Rasmus Lindqvist 9 ja Andreas Flink 8 maalia ovat heilutelleet verkkoja entiseen malliin.

 JPS lähtee pitkän ottelutauon ja kovien harjoitusten myötä jatkamaan sarjaa. Mitenkä ko. asiat vaikuttavat ensinmäisessä tauon jälkeisessä ottelussa, on täysi arvoitus. Joukkue palaa halusta lisätä pistesaldoaan ja kovalla työllä sekä tinkimättömällä asenteella se on mahdollista jo Porvoossa. Helpolla "punanutut" eivät pisteitä taatusti ryöstä, sillä Akilles on todella vaarallisen taidokas ryhmä. Ottelun päätuomarina viheltää Jarkko Tyni!

 Porvoosta JPS matkaa Helsinkiin IFK:n vieraaksi. Kahden edellisen kauden mestarit ovat kokeneet muutaman pistemenetyksen sarjan alussa (Kampparit tappio ja Narukerä tasapeli). Tämän jälkeen on tullut tasaiseen tahtiin pelkkiä voittoja. Mika Mutikaisen loukkaantuminen Porissa ei ole haitannut kokonaisuutta. Rolf Larssonin otteet alkavat nousta  sarjan vanhetessa. Tapaninpäivän ottelussa Larsson tekaisi jo neljä "häkkiä"! Hännisten veljesten luistelu vastustajien riveissä antaa myös ylimääräisen latauksen kamppailulle, jossa JPS on kiusaajan roolissa! Kamppareiden kanssa runkosarjan voitosta kilvoitteleva HIFK on ottelun suosikki, mutta missään tapauksessa JPS ei lähde otteluun lyötynä. Pelin onnistuessa pystytään haastamaan jo sarjan kärkijoukkueita ja pisteitähän lisätään taulukoihin vasta loppuvihellyksen jälkeen! Kaj Wallenin pillin mukaan mennään Kallion kentällä lauantaina 7.1 klo 15 alkaen!

Kuva viime kauden HIFK-JPS ottelusta a`la Pekka Huovila!

 

jk. Tapaninpäivältä siirretty ottelu WP-35 - JPS pelataan keskiviikkona 11.1 klo 19.00 Kämärillä!


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Mika Hyppönen
Valmentaja
Atte Hänninen
Mikko Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Kari Vänttinen
0407389439
kvanttin[at]gmail.com
Toni Laatanaho
0408335988
toni.laatanaho[at]jps.fi
Huoltaja
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Joni Vuopio
Jari Linjala