BANDYLIIGA

Nihkeällä pelilläkin voitto!

Jäädytyslaite ongelmat ja lämmin sää olivat tehdä tepposet Olli-turnaukselle. Kenttähenkilökunta sai kuin saikin jään edes jonkinlaiseen kuntoon ja peli päästiin pelaamaan. Jää oli todella raskas sekä nihkeä! Jääpallon hienouksia ei juurikaan nähty ja peli oli molemmin puolin aika sähläämistä!

 Maalin teon aloitti JPS ottelun 7 min. minuutilla. Niko Herranen löi kulman sisään! JPS:n pelatessa vajaalla, aukeni oikea laita turhan helposti! Ville Utti ajoi hyvin sisään ja syötti avopaikkaan Aleksi Seppäselle, joka latasi tasoituksen 20 min. kohdalla. Pelikellossa oli 32 min., kun JPS onnistui taas kulmalyönnissä! Maalin iskijänä oli Matti Oksanen. JPS:n Visa Knuuttillan istusessa jo toista jäähyään 34 min kohdalla, sattui kotijoukkueen puolustukselle harmillinen pallonmenetys, jonka Veiterä käytti häikelemättömästi hyväkseen Jarkko Kinnusen toimiessa maalarina. 41 minuuttia ja JPS:n hyvän hyökkäyksen päätteeksi Tuomas Rintala lyö,mutta Veiterän maalivahti Koho torjuuu hyvin! Pallo jäi pyörimään Veiterän maalin tuntumaan, josta vasta 16-vuotias Nico Nevalainen lyö hienosti JPS.n taukojohdoksi 3-2.

 Toisella jaksolla jää oli ehkä rahtusen parempi, mutta ei vielä kuitenkaan läheskään liukkaimmillaan! JPS hallitsi jakson ensimmäistä puoliskoa, mutta maaliin asti pallo saatiin vaín kerran. Oksasen kovasta syötöstä ohjasi Mikko Böhm pallon Veiterän verkkoon! Sitten alkoi "Jipsin" musta hetki, joka kesti muutamaa pientä väläystä lukuunottamatta koko loppupelin ajan. Veiterä sai rankkarin 71.minuutilla, mutta laukaus meni ohi. Kaksi minuuttia myöhemmin Jarkko Kinnunen kaventaa 4-3 tällä kertaa onnistuneella rangaistuslyönnillä! Veiterällä oli paikkoja viedä peli tasoihin ja jopa voittoon JPS:n käsittämättömien virheiden kustannuksella. Veiterä ei halunnut kiittää kunniasta, vaan JPS.n onneksi voitto jäikin kuin jäikin kotijoukkueelle luvuin 4-3.

 Molempien joukkueiden valmentajat pyörittelivät päätään taiston tauottua! Pelin on parannuttava huomiseksi, mikäli haaveillaan haastaa Narukerää tosissaan!

Kulmat: JPS 7 Veiterä 4 Jäähyt: JPS 30 min. Veiterä 20 min.

Pisteet: Matti Oksanen 1+1, Mikko Böhm 1+0, Niko Herranen 1+0, Nico Nevalainen 1+0 ja Joonas Janhunen 0+2. MV. Valtonen

 


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Valmentaja
Mikko Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Jari Linjala