BANDYLIIGA

Kampparit väänsi voiton sitkeästi vastaan panneesta Jipsistä!

Pitkästä aikaa Viitaniemessä pelattiin Bandyliigan pudotuspelejä. Pakkasen paukkuessa yleisö lämpeni hyvin vauhdikkaalle ottelulle, jonka Mikkelin Kampparit käänsi loppujen lopuksi puolivälieräsarjan avausvoitoksi lukemin 2-4- Puoliajalla JPS johti 2-1.

 JPS lähti ennakkoluulottomasti haastamaan runkosarjan voittajaa. Tiukalla karvauksella ja nopeilla vastaiskuilla ottelun alkuun siunaantui paremmat maalipaikat kotijoukkuelle. Valitettavasti kulmalyönnit sujahtelivat maalin ohi. Ottelun 16. minuutilla kuin varkain pääsee Kamppareiden Jari Purovirta yllättämään alanurkkalaukauksella muuten hyvin pelanneen Aatu Valtosen. Minuutti myöhemmin vihdoin JPS:n kulmalyönti onnistuu, Matti Oksasen toimiessa maalintekijänä. 35 minuuttia pelikellossa, kun Joni Vuopio saa vauhtiin pallon. Hän pujottelee Kamppareiden mailaviidakon läpi, harhauttaen vielä Kamppari-vahti Kyllösen. JPS siirtyy riemukkaasti 2-1 johtoon, pitäen maalinsa puhtaana aina puoliaikavihellykseen asti. Jakson lopulla oli toki muutama paikka lisämaaleihin molemmilla, JPS:n Tuomas Rintalalla niistä parhain tilanne lisätä vielä JPS:n johtoa.

 Kampparit lisäsi luistelua vielä entisestään ja tilanteita alkoi tulla enemmän JPS-maalille. Toista jaksoa oli kulunut 12 minuuttia, kun Tomi Hauska vapauttaa Joonas Kakriaisen, joka ei erehdy. Tilanne tasoittuu 2-2. 61. minuutin kohdalla Kampparit siirtyy hieman onnekkaasti johtoon. Vaarallisen Kamppari-hyökkäyksen saa JPS-vahti Valtonen torjuttua jalallaan, mutta pallo kimpoaa pelaajarykelmästä verkkoon. Kimmo Huotelin merkittiin maalintekijäksi. JPS:n ollessa yhden vajaalla Kamppareiden Antti Laine siirtää vierailijat jo 2-4 johtoon, hieman paitsiolta haiskahtaneesta tilanteesta. JPS jaksoi painaa päälle vielä sinnikkäästi, mutta lisämaaleja ei vain saatu aikaiseksi. JPS:n nostettua ryhmitystään, aukeni myös Kamppareille maalipaikkoja. Maaleja ei enää tehty muutamista hyvistä paikoista huolimatta ja ottelusarjan avausvoitto matkasi Mikkeliin lukemin 2-4. Kotijoukkueen parhaana palkittiin Joni Vuopio ja vierailta Kimmo Huotelin. Jipsistä kannattaa vielä mainita rauhallisen varmasti JPS-puolustusta johtanut Matti Viitanen.

 JPS taisteli hienosti ja paremmalla tuurilla olisi voinut tapahtua ihmeitä. Kaikki kunnia vierasjoukkueelle, jonka rutiini sekä taitavat yksilöt olivat kuitenkin vielä hiukan liikaa nuorelle JPS-ryhmälle. Sarja jatkuu lauantaina Mikkelissä ja aivan varmasti tulee JPS panemaan kotijoukkueen tuolloinkin ahtaalle.

 JPS pisteet. Matti Oksanen 1+0, Joni Vuopio 1+0 ja Anssi Hänninen 0+1. Mv: Valtonen

Jäähyt:  JPS  20min.         Kampparit  20min.

Erotuomarit: Mård - K.Siniaalto - Rekilä


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Joni Vuopio
Jari Linjala