BANDYLIIGA

JPS otti pisteet Kämäriltä!

JPS:n vakiokokoonpanosta puuttui kolme pelaajaa, Vuopio (pikku vamma) Maksimenko (työeste) Hyrkäs (kuume), kun pienten bussiongelmien jälkeen lähdettiin kohti Varkautta. Kirpeässä pakkasessa pelattu bandyliigan ottelu WP-35-JPS päättyi vieraiden voittoon niukasti 3-4 ( 2-1).

 Avausjaksolle lähti JPS hiukan laiskahkosti karvaamaan ja tilanteita syntyi "punaisten" maalille enemmän kuin toiseen päähän. Tomi Herranen aloitti maalinteon ja Jyrki Tauschi siirti kotijoukkueen jo 2-0 johtoon pelin 32.minuutilla. Oli Jipsilläkin paikkoja avausmaaliin. Matti Oksanen onnistui  muutamamasta aikaisemmista hyvistä paikoistaan huolimatta vasta  rangaistuslaukauksesta kaventamaan taukotilanteeksi 2-1.

 Toiselle jaksolla JPS otti salama-alun. Ensimmäisestä hyökkäyksestä punnersi JPS-kapteeni Sampsa Purhonen kauden avausmaalinsa, hyvän esityön maaliin teki Tuomas Rintala. JPS-valmentaja Timo Knuuttila siirsi Matti Viitasen liberon tontille, kun Joonas Janhusella oli alla kaksi jäähyä. Viitanen pelasi uudella tontillaan eleettömän varmaotteisesti. Pelin 67.minuutilla WP-35:n hyökkäyksen jälkeen puolustajaksi siirretty Atte Pihlavamäki lyö pitkän pallon, jonka Mikko Böhm ottaa hallitusti alas ja karkaa WP:n puolustukselta maalintekoon. Hiukan myöhemmin Mikko Böhm lyö hyvin, aivan WP-35:n maalin sivuverkkoon 2-4. Jälleen pallon taisteli Tuomas Rintala hyvin Böhmille.  Minuuttia myöhemmin WP-35:n Iiro Karppinen luikerteli tilanteeksi 3-4. Loppuun tuli sitten oikein jäähysuma. Ilkka Vainikan tilalla päätuomarina olleen Simo Pyysingin pilli ei ollut jäässä. Tilaa oli kentällä, mutta kovin vaarallisia tilanteita ei kuitenkaan päässyt syntymään kumpaankaan päähän. JPS-maalivahti Aatu Valtonen oli mies paikallaan. Erityisesti ensimmäisen jakson hyvät torjunnat pitivät kotijoukkueen vain kahdessa maalissa.

Varusmies Rintala taisteli ja syötti kaksi JPS-maalia!

JPS pisteet: Mikko Böhm 2+0, Tuomas Rintala 0+2, Matti Oksanen 1+0, Sampsa Purhonen 1+0 ja Atte Pihlavamäki 0+1.

Jäähyt: WP-35  40 min     JPS  80 min.

erotuomarit: Pyysing - Niiranen - Tuhkanen

 


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Valmentaja
Mikko Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Jari Linjala