BANDYLIIGA

JPS pisteittä Pohjoisesta!

 Sunnuntaiksi JPS oli matkannut Haaparantaan ToPV:n vieraaksi. Sarjapisteet jäi kotijoukkueelle lukemin 4-2 ( 2-1).

 JPS lähti otteluun pisteet mielessään ja sai ottelun alkupuoliskolla rangaistuslyönnin, jonka Matti Oksanen löi tolppaan. Pelin 19.minuutilla pääsi ToPV:n Harri Hiukka sivaltamaan paristakymmenestä metristä kotijoukkueen 1-0 johtoon. Sama mies asettui ampumaan rankkaria 25.minuutin kohdalla ja pallo vieri  JPS-maalivahdin Aatu Valtosen torjunnasta maaliviivan yli 2-0. JPS loi hyviä hyökkäyksiä, mutta ratkaisevissa paikoissa karkailivat syötöt ja laukauksissa ei ollut onneakaan mukana. Sitten JPS:n Joni Vuopio purjehti kaarelle ja löi pallon Tornion maalin kattoon 39min. kohdalla. Jakson lopussa oli vielä vierailijoilla avopaikka, kun Pavel Maksimenko syötti laidasta Mikko Böhmille. Böhm ei saanut palloa maalin sisäpuolelle, sillä tämäkin veto osui vain tolppaan. Näin tauolle lähdettiin tilanteessa 2-1.

 Ensimmäisen jakson lopussa tihentynyt lumisade haittasi peliä toisella jaksolla ja hienouksia ei paljon nähty. Jari Vaattovaara läheni jälleen yhdellä 600 liigamaalinsa rajaa, kun siirti ToPV:n jo 3-1 johtoon. Tuomas Rintala kavensi 3-2 kulman jälkitilanteesta pelin 72. minuutilla. Ottelun sinetti saatiin kun kotijoukkueen maalivahti Koivuranta avasi pitkän pallon. Pallo putosi kuin varkain lumipyryn seasta Väinö Vierelälle, joka löi pallon verkkoon. JPS:n peli oli välillä aika tahmeaa puurtamista ja ensimmäisen jakson paikat olisi pitänyt paremmin hyödyntää. JPS:n parhaana palkittiin Joni Vuopio.

JPS pisteet: Joni Vuopio 1+0, Tuomas Rintala 1+0 ja Visa Knuuttila 0+1. MV: Aatu Valtonen

Jäähyt:  ToPV  30 min.       JPS     30 min.

erotuomarit: Kanniainen - Salmi - Harjuoja


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Jari Linjala