BANDYLIIGA

Pohjoisen joukkueet Viitaniemeen!

Tuleva viikonloppu tuo pohjoisen joukkueet Jyväskylään. Lauantaina saapuu viime vuosien takuuvarma finalisti Oulun Luistinseura uusitulla joukkueellaan JPS:n vieraaksi. Jääpalloikoni Samuli Niskanen on toistaiseksi malttanut pysyä vielä kentän laidalla, mutta iskukykyä löytyy ilman Samppaakin. OPS:n luovuttua sarjapaikasta, vahvistui OLS monella kovan tason pelimannilla. Alkukauden OLS vaivannut loukkaantumiskierre näyttää hieman helpottavan, joten kovan luokan vastuksesta on kyse. JPS lähtee edelleen nöyrin mielin kiusaamaan rutinoitunutta ja tällä kaudella ainoata oululaista bandyliigajoukkuetta.

 Sunnuntaina kotijoukkuetta vastaan luistelee Meri-Lapin ylpeys maamme rajojen sisältä. ToPV tuo taattua jääpallo-osaamista Pohjanlahden perukoilta. Viime kaudesta vahvistunut joukkue on aloittanut sarjan väkevästi. Varsinkin kotiottelut on sujuneet kärkijoukkueitakin vastaan mallikkaasti. Ruotsin pääsarjassa, HT-Bandyn riveissä viime kaudella maaleja mättänyt Jari Vaattovaara on todella vaarallinen hyökkääjä JPS-puolustukselle.

 Viikonloppuun JPS lähtee toistaiseksi lähes normaali kokoonpanolla. Edelleen flunssat ja pienet kolhut voivat tehdä muutoksia kokoonpanoihin. Lisäpisteitä viikonlopusta lähdetään hakemaan kovalla työllä ja tinkimättömällä asenteella.

 Laitahan lämmintä päälle ja kannustamaan "punanuttuja" pisteisiin viikonloppuna Viitaniemessä!

Kulmalyöntien muurit kohdalleen viikonlopuksi!!


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Joni Vuopio
Jari Linjala