BANDYLIIGA

JPS nappasi pisteen Porvoosta!

Porvoon pallokentällä tasattiin pisteet veljellisesti 2-2 (1-1). JPS aloitti maalinteon kun Akilleksen puolustus jätti pallon pelattavaksi. Kärppänä paikalla ollut Mikko Böhm vei vieraat 0-1 johtoon. Tarkkaa ja tasaista vääntöä ensimmäisellä jaksolla hallitsi JPS. Pallo oli jo kertalleen Akilles maalissa, mutta päätuomari Malaska ehti puhaltaa juuri ennen. Tilanteesta tuomittiin kuitenkin rangaistuslyönti. Visa Knuuttilan lyönnin  torjui Akilleksen paras pelaaja maalivahti Magnus Gustafsson. Vierasjoukkueen pari läpiajoa ja pari ns, hyvää maalintekopaikkaa ei tuottanut valitettavasti lisämaaleja. Akilles sai myös rangaistuslyönnin aluella tapahtuneesta mailaanlyönnistä. JPS:n maalivahti Aatu Valtonen torjui myös  virkaveljensä tapaan lyönnin, mutta paluupallossa ei ollut "punanuttuja. Näin Petri Parviainen tasoitti taukotilanteeksi 1-1. JPS:n olisi pitänyt tehdä paikoistaan muutama maali, mutta tuurikaan ei ollut mukana. Avausjaksolla tapahtui ikävä loukkaantuminen, kun Akilleksen pelaaja ajoi ruuhkaan ja kasan alimmaiseksi jäänyt porvoolaisten ruotsalaispelaaja Rickard Andersson putosi sivulaudoituksen päälle.

 Toisen jakson alku oli vierasjoukkuelta tosi nihkeää, varsinkin kun JPS sai ennen alkuvihellystä  jäähyn. Syynä oli myöhästynyt tulo kopista?  Muutaman minuutin jälkeen Akilleksen Matti Vainio löi kaarelta vastustamattomasti takanurkkaan tilanteeksi 2-1. Akilles pyöritti peliään saaden paljon kulmalyöntejä, mutta kahta tolppaa lähemmäksi ei kotijoukkue päässyt. JPS sai hiukan juonesta kiinni. 75 min. kohdalla Tuomas Rintala lähti alhaalta tuomaan palloa ylös syöttäen Maksimenkolle, joka vapautti hienon kuvion päätteeksi Mikko Böhmin läpiajoon. Mikko ei erehtynyt ja tilanne valotaululla 2-2. Akilles painoi päälle rajusti ja JPS sai jäähyjä, osin hiukan kyseenalaisestikin. JPS- puolustus kesti kuitenkin hyvin, luoden muutaman paikan voittomaalinkin tekoon.

 Kahta pistettäkin oli tarjolla varsinkin avausjakson esityksellä, mutta yhteen pisteeseenkin pitää loppujen lopuksi olla tyytyväinen, sanaili päävalmentaja Knuuttila.

JPS:n parhaana palkittiin "työmyyrä" Sampsa Purhonen.

 

JPS tilastot:  Mikko Böhm 2+0, Pavel Maksimenko 0+1.

Jäähyt:        Akilles 35 min.        JPS     45 min.

Erotuomarit: Malaska - Järvinen - Sulander


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Joni Vuopio
Jari Linjala