BANDYLIIGA

Mestarit näyttivät kaapin paikan!

Viitaniemen jäällä vieraili hallitseva Suomen mestari IFK Helsingistä. Loppunumerot 2-8 kertovat joukkueiden tämän hetkisen tasoeron.

 Heti ensimmäisellä minuutilla Janne Hauska löi kulmalyönnin JPS-vahti Valtosen olkapään kautta verkkoon. HIFK:n liukkaat luistelijat vierittivät jatkuvasti vaarallisia tilanteita JPS:n maalille.  16min. kohdalla, jälleen hyvä  kulmalyönti ja muurista kimmonneen irtopallon toimitti maaliin Tomi Niemikorpi ilman suurimpia JPS-puolustuksen estelyjä. HIFK.n puolustus joutuu kaatamaan vahvasti rynnineen Pavel Maksimenkon ja JPS kavensi 1-2 Visa Knuuttilan rangaistuslyönnillä. HIFK:n puhkoessa luistelulla ja nopeilla syötöillään kotijoukkueen karvausta, joutui JPS ensimmäisen jakson loppupuollella pariin kertaan kuluttumaan jäähypenkkiä. Molemmilla kerroilla vierailijat rangaisivat Tomi Tastenin ja Ilari Moisalan maaleilla taukonumeroiksi 1-4. Ensimmäisellä jaksolla ei JPS:n kärkimiehet päässeet juurikaan kokeilemaan HIFK:n maalivahdin näppien pitävyyttä, sillä vierasjoukkueeen puolustus hoiti hommansa tyylikkäästi.

JPS ei tahtonut läpäistä HIFK:n puolustusta, joskus oli yritettävä jopa ylikin!

 Toisen jakson alkuun sai JPS luotua muutamia vaarallisia tilanteita kohti HIFK:n maalia, mutta vieraiden maalilla pelannut JPS-kasvatti Aimo Vainio pelasti tilanteet vanhalla rutiinillaan. HIFK kiitti jälleen kulmalyönnistä, Aku Ojasen ollessa pyssyttäjänä. Sama mies uudestaan yksin läpi ja tilanne jo 1-6. Sitten pelattiin 20 minuuttia niin, että jäähyjä jaeltiin varsinkin kotijoukkueelle. JPS kesti HIFK vyöryn aina 83 minuutille, kunnes jälleen kulmalyönnistä HIFK:n palkittu Jari Hyttinen pamautti JPS-maalin kattoon. Samalla minuutiila vielä Niclas Borenius tekaisi tilanteeksi 1-8. Ottelun viimeisellä minuutilla lähti JPS:n palkittu Joni Vuopio nousuun. Ensin huidottiin käsille, jonka jälkeen kaksi HIFK:n miestä ajoi Jonin kylmäksi rangaistusalueella. Tilanteesta tuomittiin 30 minuuttia jäähyjä aivan oikeutetusti vierailijoille. Kuin ihmeen kaupalla hurjasta ilmalennosta pelkällä säikähdyksellä selvinnyt Vuopio löi tilanteesta tuomitun rankkarin varmasti ohi maalivahti Vainion. Näin ottelu päättyi HIFK:n  ansaittuun 2-8 voittoon. 

 Kotijoukkueesta kannattaa mainita maalintekijöiden lisäksi kaikkensa yrittänyt maalivahti Valtonen ja väläyksittäin näyttäviä pallon ylöstuonteja harrastaneet Anssi Hänninen ja Tuomas Rintala. Oulun erotuomarikolmikko selvisi ottelusta kohtuullisesti, ainoastaan pallottoman pelaajan estämiseen ei puututtu!

Taiston tauottua, kunniapuheenjohtajan seurassa JPS-kasvatit Aimo Vainio ja Atte Hänninen!

 JPS matkaa heti nukutun yön jälkeen Porvoooseen. Nousukuntoa osoittanut Akilles saa vastaansa Jyväskylän "punanutut". Pisteitä lähdetään jälleen metsästämään tiukan puolustuspelin kautta! 

JPS pisteet: Visa Knuuttila 1+0 ja Joni Vuopio 1+0

Jäähyt: JPS 65 min.       HIFK    60 min.

Erotuomarit: H.Siniaalto - K.Siniaalto- Rekilä


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Valmentaja
Mikko Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Jari Linjala