BANDYLIIGA

Sunnuntai 7.11

Sunnuntaina pelattiin kolmen joukkueen voimin pieni turnaus 2x30min peliajalla. Avausottelussa kohtasi JPS ja 19v, maajoukkue! Liekö aamurähmät vai kokeilukuviot sekoittaneet kotijoukkueen peliä, kun U19 siirtyi 0-2 johtoon.  Jakson loppuun mennessä ryhtiä löytyi sen verran, että Oksasen, Maksimenkon ja Böhmin maaleilla JPS johti tauolla 3-2. Kahteen noista maaleista teki oivallisen esityön Matti Viitanen. Toisen jakson alkuun Oksanen lisäsi JPS johdon 4-2. Arto Smeds tekaisi 5-2. U19 teki vielä yhden ja näin loppulukemat  5-3 olivat valmiit. U19 pelasi paljon pirteämmin kuin lauantaina ja vastaavasti JPS pelasi ns. "virkamiesjääpalloa"

 Toisessa ottelussa WP-35 voitti U19 maajoukkueen 6-2 ( 4-1). WP-35 tehomiehinä häärivät Sami Herranen ja Joel Sundström.

 Viimeisessä ottelussa kohtasivat liigajoukkueet JPS ja WP-35. Ottelussa tunnusteltiin vähän puolin ja toisin vastustajan kanttia sekä liigaotteluissa tuttua paineensietokykyä. Otteet olivat välillä kohtalaisen kovia, niinkuin pitääkin!

 JPS aloitti ottelun räväkästi. Pelikellon näyttäessä 5 minuuttia oli Masi Oksanen tehnyt maalin ja syöttänyt toisen Mikko Böhmin tekemän. 16min. kohdalla oli Oksanen kärppänä paikalla kulmalyönnin jälkitilantessa ja taululla 3-0 kotijoukkuelle. WP-35 kavensi Joel Sundströmin toimesta. JPS siirtyi 4-1 johtoon jälleen kulman jälkitilanteessa Atte Pihlavamäen lanatessa Anssi Hännisen syötön maalin takaverkkoon asti! Lasse Karppinen yllätti jakson päätteeksi Aatu Valtosen ja lyhyelle tauolle siirryttiin kotijoukkueen johdossa 4-2. Toinen jakso oli kovaa ja tarkkaa peliä molemmilta joukkueilta. WP-35:n jopa hiukan hallitesssa tuomittiin keltapaidoille rangaistuslyönti. Joel Sundström paukautti pallon varmasti maaliin. Hyvin läpi ottelun uurastanut JPS-kapteeni Sampsa Purhonen tinttasi kulmalyönnistä ottelun päätösnumeroiksi 5-3.

 Yhtään sarjapistettä ei ole vielä jaettu, mutta aivan muutamia tyylipisteitä voisi antaa JPS-liigamiehistön harjoitusotteluista tähän asti. Ennen kahden viikon päästä häämöttävää sarja-avausta esiintyy JPS:n "punanutut" vielä kahdesti Viitaniemen tekojäällä. Perjantaina 12.11 klo 19.30 tulee WP-35 uudestaan Jyväskylän vierailulle ja harjoitusotteluiden sarjan päättää Veiterä lauantaina 13.11 klo 14. 


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Valmentaja
Mikko Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Jari Linjala