BANDYLIIGA

Bandyliigajoukkue leirillä

Syyskuinen perjantai-ilta näytti parhaat puolensa kun JPS:n bandyliigajoukkue saapui Leppälahden leirikeskukseen jo perinteiselle (2kerta) syysleirilleen.

 Alkuruokailun jälkeen pidettiin palaveria ja juteltiin käytännön asioita sekä käytiin tulevaa ohjelma läpi. Sitten päin fyysistä osioa, joka aloitettiin mukavalla lähes tunnin hölkällä. Pienistä jalkavaivoista kärsivät muutamat pelaajat suuntasivat kohti rantaa ja veneitä. Rivakka soutulenkki Kaivoveden kauniissa maisemissa oli oivaa alkuverryttelyä niin keholle kuin aivoillekiin. Kuntopiiriosuus verryttelyn jälkeen oli taattua kuntovalmentaja Kalajan käsialaa. Tämän jälkeen joukkue jaettiin kolmen hengen ryhmiin. Lajeina oli mm. puujalkakävelyviesti ja puukonheittoa. Lopuksi pelailtiin eri pallopelejä. Ja sitten saunaan! Loistava rantasauna lisäsi hikoilua ja uinti poisti huolet sekä murheet. Virvokkeiden ja makkaranpaiston lomassa väännettiin asiaa jääpallosta ja vähän sen vierestäkin.

 Aamupalan jälkeen pidettiin jälleen palaveria päävalmentaja Knuuttilan johdolla. Harjoitteluun ja pelillisiin asioihin pureuduttiin intensiivisesti. Joukkueen kapteenisto julkistettiin palaverin päätteeksi. Bandyliigajoukkueen kapteenina toimii Sampsa Purhonen ja varakapteenit ovat Tuomas Rintala sekä Matti Viitanen.

 Leirin päätteksi pelattiin jalkapallo-ottelu, jonka jälkeen virkistävä pulahdus järveen toi läsnäolijoille hyvän mielen kohti tulevia haasteita.


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Valmentaja
Mikko Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Jari Linjala