BANDYLIIGA

Jatkosarjan kynnyksellä!

 Bandyliigan runkosarja on saatu päätökseen ja kuusi parasta erottui selvästi valioliigaan ja viisi seuraavaa alempaan jatkosarjaan. JPS oli runkosarjan kahdeksas saaden yhden lähtöpisteen. Jatkosarjan kaksi parasta pääsee kevään play-offotteluihin, johon JPS kovasti mielii. Sarja tullee olemaan äärettömän tasainen ja jokaiseen otteluun pitää lähteä taistelemaan jokaisesta pallosta.

 Runkosarjan otteet olivat JPS:n osalta lupauksia antavia. Puolustuspelissä alkoi löytyä yhteistä säveltä. Mitään isompia repsahtamisia huippujoukkueita vastaan ei tapahtunut ja ns. "nukahtamisia" sattui vähemmän. Hyökkäyksiin pitää saada lisää juonikkuutta ja syöttöihin tarkuutta. JPS:n runkosarjan maalinteko lepäsi pitkälti Matti Oksasen varassa. Jatkoa ajatellen on myös muidenkin armoitettujen maalintekijöiden saatava jyvä kohdalleen. Sormensa loukannut  Alex Baranov on palannut harjoituksiin ja tuo leveyttä maalivahtiosastolle.

 JPS aloittaa jatkosarjan kahdella kotiottelulla tulevana viikonloppuna. Ensin kohdataan Varkaus lauantaina ja sunnuntaina vastaan luistelee Botnia. JPS hävisi tapaninpäivän lumipallo-ottelussa Varkaudessa 3-5 ja luvassa on jälleen tiukkaa vääntöä sarjapisteistä. Joukkueiden viimeaikaiset kohtaamiset ovat ratkenneet pitkälti päivän vireeseen, niin tasaisia joukkueet keskenään ovat.

 Sunnuntaina Viitaniemeen saapuvan Botnian JPS rökitti vieraissa 7-1. Tuohon tulokseen on aivan turha tuijotella.  Botnian nuorekas ryhmä on vaarallinen ja nälkäinen, joten luistelua ja taistelua on luvassa koko rahan edestä. 


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Mika Hyppönen
Valmentaja
Atte Hänninen
Mikko Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Kari Vänttinen
0407389439
kvanttin[at]gmail.com
Toni Laatanaho
0408335988
toni.laatanaho[at]jps.fi
Huoltaja
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Joni Vuopio
Jari Linjala