BANDYLIIGA

BANDYLIIGA KÄYNTIIN ! OPS - JPS 7-2 (4-1)

 100. Bandylligakausi pyörähti käyntiin JPS:n osalta iloisissa merkeissä. Jo kahden minuutin pelin jälkeen pallo oli  OPS:n maalissa Matti Oksasen toimesta. OPS otti pelin kuitenkin haltuunsa melko pian ja taululla komeili 3-1 kotijoukkueelle. Jakson lopuksi OPS tekaisi vielä yhden ja tauolle lähdettiin 4-1 lukemissa.

 Toisella jaksolla peli oli tasaisempaa, mutta hyvän kirin sotki jäähyt ja kaksi maalia, jotka jäi tuomareilta näkemättä. JPS:n toisen jakson maalin iski Tuomas Rintala. OPS:n taidokkaat pelaajat rankaisivat armottomasti virheistä ja taululla päätösvihellyksen soidessa komeili  kotijoukkueen voitto 7-2.

 OPS voimakas karvaus sotki aikalailla JPS:n hyökkäysrakentelua ja vastaavasti turhan usein JPS:n karvaus pelasi itsensä ulos. Viime kauden pronssijoukkue, muutamista pelaajamenetyksistä huolimatta, oli hyvä pelin rakentelussa ja pallon liikuttelussa.

 JPS:n pelissä oli ajoittain näkyvissä myös oikean jääpallon aineksia. Henkilökohtaiset virheet olisi saatava minimiin ja jäähypenkiltä pitäisi pysyä poissa, niin varmasti tuloskin olisi paremman oloinen.

 Keskittyminen seuraavaan Tornion otteluun alkoi heti. Vahvistunut ToPV roikkui pitkään mitaliehdokas Kamppareiden kyydissä, taipuen vasta lopussa, joten tiukka vääntö sarjapisteistä on odotettavissa.


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Joni Vuopio
Jari Linjala