BANDYLIIGA

Bandyliigan kenraaliharjoitus JPS-WP-35 9-6 (3-2)

 Viimeinen harjoitusottelu ennen ensi viikonlopun sarja-avausta oli maalirikas, ehkä välillä vähän sekavakin tapahtuma. Varkaus oli saapunut Jyväskylään ilman paria kovan luokan peluria ja pienet loukkaantumiset verottivat molempia joukkueita ottelun tiimellyksessä.

 JPS aloitti vahvasti ja loi tilanteita WP:n maalille, mutta vain yksi löysi tiensä verkkoon. Sitten kotijoukkueen kaksi, lähes samanaikaista jäähyä hiukan hillitsi  tahtia ja  WP-35 pääsi peliin mukaan. Ensimmäinen jakso edettiin sitten tasaisissa merkeissä ja jakson lopuksi JPS siirtyi 3-2 johtoon.

 Toisen jakson aluksi JPS lisäsi johtoaan 4-2 , mutta hetkeä myöhemmin WP-35 tekaisi minuutissa kaksi maalia JPS:n puolustuksen seisoskellessa. Vihdoin taas JPS heräsi ja pakotti WP:n puolustuksen tekemään virheitä sekä sommitteli muutaman hyvän hyökkäyksen. Näin tilanne oli 8-4. Sitten oli taas JPS:n vuoro hiukan nukkua ja Varkaus kaventi tilannetta. Loppuluvut 9-6 viimeisellä minuutilla sinetöi kolme maalia tehnyt Mikko Böhm. Muut JPS:n maalit menivät Maksimenko (2), Oksanen (2) Anssi Hänninen ja NIkula. WP-35 maalit merkattiin, Sundström (2), Astala (2), Iiro Karppinen ja Lasse Karppinen. Kulmat 11-2 ja jäähyt JPS 20min. , WP-35 20min.

Aikaisemmin pelattiin pari harjoitusottelua  joiden tulokset: B-jun. JPS-Kampparit 6-5 ja suomisarjajoukkueet JPS-Kampparit 6-5.


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Valmentaja
Mikko Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Jari Linjala