BANDYLIIGA

JPS:n kotirataleiri

Liigajoukkueen toimintapäivä

JPS:n Bandyliigajoukkue vietti lauantaina 16.9 toimintapäivää tutuissa ympyröissä Viitaniemi-Hippos akselilla. Päivän teemana oli nuoret vastaan vanhat sekä uuden päävalmentajan mietteitä tulevasta kaudesta. Vanhojen poppoosta puuttui muutama maajoukkueessakin esiintynyt pelimies, joka tasoitti jääpuolella hieman joukkuiden vahvuuksia.

Päivä aloitettiin jäällä. Tiukkojen vaiheiden jälkeen nuoriso löylytti konkareita lukemin 19-16. Pienen  palautumisen jälkeen suunnattiin harjoitushallista muutamaa kerrosta ylemmäs Hipposhalliin. Fysiikkavalmentaja Jari Linjalan johdolla joukkue veti testit, jossa oli nopeutta, ketteryyttä, ponnistusvoimaa, liikkuvuutta, kestävyyttä ym. 

Ruokailun jälkeen kertoi päävalmentaja Mika Hyppönen hieman ajatuksiaan tulevasta kaudesta. Palaverista poistui innokas joukko pelimiehiä, odottaen isojen jäiden tuloa ja liigakamppailujen alkua. Toki pian alkava pesäpallo-ottelu syyhytti myös sormia.

Aurinko alkoi pilkistelemään, kun joukkueet astuivat kiilaan. Valmennus- ja joukkueenjohto oli lupautunut ottelun tuomaristoon, apunaan kakkospesätuomariksi pestattu Jipsin ikihuoltaja Sepi Rytkönen. Avausjakso oli nuorten juhlaa, kun vielä vanhat hakivat oikeita ulkopelipaikkoja sekä toimivaa lyöntijärjestystä, hiukan säännöissäkin oli opeteltavaa. Nuoret vei avausjakson lukemin 8-3. Toiselle jaksolle vanhat tuli kovalla uholla ja hankkiutui heti alussa karkumatkalle. Nuoret  hivuttautui vuoropari vuoroparilta ja tuli viimeisellä sisävuorollaan tasoihin 8-8. Viimeisellä sisävuorollaan vanhat sai kuin saikin tarvittavan juoksun aikaiseksi ja edessä oli supervuoropari. Monien vaiherikkaiden tilanteiden sekä pesäpallolle tyypillisten "torikokouksien" jälkeen oltiin supervuorojen jälkeen tilanteessa 3-3. Edessä mielenkiintoinen kotiutuslyöntikilpailu, joka hermoja raastavien vaiheiden jälkeen päättyi nuorten 3-2 voittoon.

 Päivän hiet pestiin Tuomiojärven rannalla sijaitsevassa rantasaunassa, jossa myös jälkipelilöylyt olivat kuumat, kiuasta myöten. Kaiken kaikkiaan päivä oli onnistunut muutamista poissaoloista huolimatta ja tästä on taas hyvä jatkaa arkista puurtamista harjoituksien merkeissä.

Kuvia päivän tapahtumista löydät tämän linkin kautta: https://jps.fi/galleria/50


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Valmentaja
Mikko Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Jari Linjala