BANDYLIIGA

JPS Suomen cup-turnaukseen

Suomen Cupin alkuturnaus Oulussa 28-30.10.

 JPS:n liigajoukkue matkaa tulevaksi viikonlopuksi Ouluun Suomen Cupin alkuturnaukseen. Joukkueet on jaettu kahteen lohkoon viime kauden sijoitusten perusteella. JPS:n lohkossa pelaavat isäntäseura OLS, helsinkiläiset Botnia ja HIFK sekä WP-35 Varkaudesta. Vain lohkon voittaja jatkaa pelejään cupissa, sillä edessä on silloin Suomen Cupin finaali, joka pelataan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Toisessa lohkossa finaalipaikkaa tavoittelee Akilles, Kampparit, Veiterä ja Narukerä.

 JPS lähtee tietenkin tavoittelemaan finaalipaikkaa, mutta lohkon joukkueet ovat todella vaikeita voitettavia. Viime kauden mestari Botnia on hiukan muuttunut, mutta kova on edelleen ryhmä. HIFK on aina ennen kauden alkua arvoitus. Silti sieltä tulee aina iskukykyinen ryhmä , joka varmasti on sarjankin kärkipäässä. OLS luottaa kovaan puolustukseensa ja huippumaalivahteihin. Nuoria  ja uusvanhoja  joukkueeseen tulleita pelimiehiä kaivataan muutamien poislähteneiden paikkaajaksi. WP-35 on entistä vaarallisempi lisääntyneiden venäläispelaajien myötä ja nuoremmat ovat taas vuotta kokeneempia, joten Varkaudelta odotetaan varmasti tason nousua.

 JPS:n ensikosketukset isoon jäähän antoivat vielä keskinkertaisen kuvan joukkueen iskukyvystä. Uudet pelaajat täyttivät paikkansa hyvin ja ovat selkeitä vahvistuksia. Valopilkkuja nähtiin myös vanhojenkin pelaajien otteissa. Nuorten esiinmarssi todenteolla on alkanut, mutta tie ei ole helppo. Oikeitten pelipaikkojen löytyminen ja taktiikkaan sitoutuminen vienee vielä tovin aikaa. Pelaajia Jipsillä on tarjolla kyllä, sillä harjoitusringissä 23 pelimiestä. Oulussa varmasti kokeillaan vielä erinäisiä juttuja ja turnaus palvelee loistavasti valmistautumista Bandyliigaan.

JPS:n alkulohkon ottelut:

Pe 28.10 klo 17.30 WP-35-JPS, La 29.10 klo 9.00 JPS-Botnia, Su 30.10 klo 9.40 HIFK-JPS, klo 17.20 JPS-OLS

Koko turnausohjelma:


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Mika Hyppönen
Valmentaja
Atte Hänninen
Mikko Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Kari Vänttinen
0407389439
kvanttin[at]gmail.com
Toni Laatanaho
0408335988
toni.laatanaho[at]jps.fi
Huoltaja
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Joni Vuopio
Jari Linjala