BANDYLIIGA

Toinen peli leirillä

Leirin päätteeksi pelattiin toinen ottelu Oulun Luistinseuraa vastaan. Päävalmentaja Tammilehto oli muuttanut pelisysteemiä ja halusi kokeilla eri pelipaikkoja. Pieni tihkusade voimistui pelin edetessä, joka hiukan haittasi loppua kohden.

 Maalin teon aloitti JPS, Mikko Rytkönen sivalsi kulmalyönnistä vieraat 0-1 johtoon. Parinkymmen minuutin kohdalla OLS kuittaa myös kulmasta tasoituksen. OLS menee johtoon jakson lopuksi JPS:n alakerran turhasta pallon menetyksestä.

 Toisen jakson aluksi OLS menee jo 3-1 johtoon läpiajon päätteeksi. JPS hallitsi palloa ja sai tukun kulmalyöntejä. OLS:n muuri maalivahti Lappalaisen  johdolla peitti hyvin Jipsi-kudit. Reilun tunnin pelin jälkeen Miika Putkonen vapaana maalilla ja laukoo kavennuksen 3-2. Muutamaa minuuttia myöhemmin JPS-peluria rikotaan ja rankkarin ampuu varmasti maalivahdin jalkojen välistä verkkoon Rytkönen. Antti Pesonen kuittaa myös rangaistuslyönnistä JPS-vahti Iikka Lempisen näppien kautta johdoksi 4-3. OLS menee jo 5-3 johtoon läpiajon päätteeksi. Loppuluvut 5-4 tekaisee Joel Pöntinen kulmalyönnistä ottelun päätteeksi.

 JPS:n maalissa pelasivat puoliksi Samuel Gerovoi (1.jakso) ja Iikka Lempinen (2.jakso). Torjuntoja ei pojille juurikaan tullut ja maaleille he ei oikein voineet mitään. JPS hallitsi peliä, mutta virheet koituivat numeroiden valossa vierailijoitten kohtaloksi. Yritystä ja luistelua Jipsiltä löytyi kotijoukkuetta enemmän. Tästä on hyvä jatkaa kohti parin viikon kuluttua pelattavaa perinteistä Olli-turnausta. Toivotaan säidenhaltijoilta hyvää keliä Viitaniemen jäädytyksen suhteen.


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Joni Vuopio
Jari Linjala