BANDYLIIGA

Leirillä Oulussa

JPS vierailee Oulussa OLS:n vieraana koko viikonlopun. Ensimmäiset luistimen piirroot vedettiin perjantai-iltana ja lauantai aloitettiin aamujäillä. Iltapäivän kohokohta oli ensimmäinen harjoitusottelu. Leirillä on kaksikymmentä pelaajaa.Poissa oli vain tuore vahvistus Jaakko Manninen.

 Ensimmäinen jakso oli JPS:n osalta varsin sekavaa peliä. Punanutut totuttelivat isoon kenttään ja OLS määräsi tahdin. OLS iski kulmalyönnistä avausmaalin ja toinen syntyi rangaistuslyönnistä. OLS:n kolmas taasen tuli alakerran pallon menetyksestä. JPS joutui rikkomaan ja OLS sai toisenkin rangaistuslyönnin, mutta sen JPS-vahti Valtonen selvitti.

 Toiselle jaksolle tuli pirtempi JPS. OLS hiukan passivoitui ja antoi pallonhallinnan vierailijoille, iskien välillä vastahyökkäksiä. JPS avaa maalitilinsä kulmalyönnistä Mikko Rytkösen toimesta. Viisi minuuttia myöhemmin Joel Pöntinen pistää reboundin maaliin. Reilun tunnin pelin jälkeen vuorostaan Atte Hänninen sivaltaa kulmalyönnin verkon perukoille. Tasatilanteessa edettiin ottelun loppuhetkille, kun OLS tekee ylivoimahyökkäyksen päätteeksi  voittomaalin 4-3.

 Kaiken kaikkiaan kohtuullisen kelvollinen toinen puoliaika. Hakemistahan vielä oli kummankin joukkueen kohdalla ja varsinkin rödat istui jäähyllä vähän liian useasti. Sunnuntaina joukkueet kohtaavat vielä toistamiseen klo 11 alkaen ja tuostakin pyritään lähettämään live-striimiä!


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Joni Vuopio
Jari Linjala