BANDYLIIGA

JPS - OLS 3 - 3

 Runkosarjan viimeiseen kotiotteluun JPS sai vastaansa viimekauden finaalivastustajansa Oulun Luistinseuran. Hyvissä olosuhteissa käyty vauhdikas kamppailu päättyi tasan OLS:n viime hetken maalilla.

 JPS aloitti mallikkaasti pitäen palloa ja iskien nopeasti. OLS taasen rakenteli hitusen hitaammin hyökkäyksiään. Ottelun alku oli erittäin tarkkaa puolustamista molemmilta joukkueilta. JPS avaa maalitilin 17min. kohdalla, kun kulmakuvion päätteeksi Niko Herranen pistää pallon OLS-maaliin. Ottelu jatkui tasaisissa merkeissä. Ville Utti toi palloa muutaman kerran vaarallisesti OLS:n maalille ja kerran joutui OLS-palkittu Olli Lappalainen kaatamaan Utin, mutta pillit pysyi hiljaa. Puolen tunnin pelin kohdalla Mikko Rytkönen lyö tulisen kulmalyönnin, jonka Lappalainen torjuu. Paluupallon pistää verkkoon nätisti Miika Putkonen. Tilanteessa 2-0 siirryttiin tauolle.

 Toiselle jaksolle OLS tuli huomattavasti pirteämpänä kuin kotijoukkue. Jakson alussa JPS-vahti Valtonen kadottaa pallon ja Tommi Pikkuhookana käy tökkäämässä Valtosen jaloista OLS:n avausmaalin. OLS painaa päälle ja 65min. kohdalla Matti Immonen lyö tulisesti ja Valtonen torjuu jalalla. Paluupallossa kärppänä Saku Hartikainen ja tilanne tasan 2-2. Sitten pallo pyörii JPS:n maaliviivalle ja Jïpsin mies kaadetaan alueella, mutta ei maalia vierailijoille eikä rankkaria kotijoukkueelle. Sitten jälleen raataja Utilta loistava pallon ylöstuonti ja napakka kuti. Ylänurkkaan suuntautunut laukaus menee maalivahdin käsien kautta verkkoon ja JPS johtaa 3-2. OLS painaa lopun rajusti ja JPS keskittyi vastaiskuihin. 87 min. ja Rytkönen painaa hyvän nousun  OLS-päätyyn, mutta tuloksetta. OLS tekee vielä nopeamman vastaiskun ja hyvän ottelun pelannut Matti Immonen napauttaa tarkasti alanurkkaan ja näin loppunumerot 3-3 tosiasia. Kotijoukkueen palkittu oli aina taattua laatutyötä tehnyt libero Mikko Rytkönen.

 Jipsillä on runkosarjassa jäljellä kaksi vierasottelua, joissa pistetilin pitäisi lisääntyä, mikäli kotietu olisi mahdollista tässä äärettömän tasaisessa runkosarjassa.

JPS pisteet: Niko Herranen 1+0, Miika Putkonen 1+0, Ville Utti 1+0, Mikko Rytkönen 0+2, Jarkko Honkanen 0+1. mv. Valtonen

Kulmat:  JPS 12   OLS  4

Jäähyt:  JPS  -     OLS  -

erotuomarit:  Gustafsson - Söderberg - Flink


Näytä lisää uutisia

BANDYLIIGA

Vastuuvalmentaja
Topi Rytkönen
Joukkueenjohtaja
Jarkko Lampinen
0405535305
jlampine[at]gmail.com
Huoltaja
Juha Niiranen
Seppo Rytkönen
Jesse Svärd
Fysiikkavalmentaja
Joni Vuopio
Jari Linjala